Palestiinalaisnaiset taistelevat vapaudesta ja tasa-arvosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palestiinalaisnaiset taistelevat vapaudesta ja tasa-arvosta

Naisten aseman parantamiseksi tehdään Palestiinassa paljon työtä, kirjoittaa Erja Säkkinen.

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran UN Women uutiset  -lehdessä 3/2012. Lue lisää täältä.

Vuodesta 1967 saakka Israelin miehityksen alla kamppailleilta palestiinalaisalueilta kuuluu harvoin hyviä uutisia. Totta onkin, että palestiinalaisiin ja palestiinalaiseen talouteen kohdistuvien rajoitusten johdosta elämä siellä on jatkuvaa selviytymistaistelua. Israel loukkaa pitkittyneellä miehityksellään kansainvälistä lakia muun muassa siirtokuntia rakentamalla sekä epäonnistumalla toistuvasti miehitettyjen alueiden siviiliväestön suojelussa esimerkiksi väkivaltaisia siirtokuntalaisia vastaan. Työttömyydestä, köyhyysrajan alla elämisestä sekä vankilatuomioista kertovat tilastot puhuvat karua kieltä.

Hebronin alueen työttömyysprosentti on Länsirannan korkein. Hebronin vanhassa kaupungissa sen arvellaan olevan noin 80 prosenttia. Arviolta puolet miehistä on ollut vankilassa ainakin kerran. Vankilatuomiot varjostavat koko loppuelämää: ne vaikuttavat mm. Israelin puolelle vaadittaviin kulkulupiin sekä työllistymismahdollisuuksiin. Näissä olosuhteissa vastuu perheistä jää usein naisille. Moni nainen on löytänyt työllistymismahdollisuuden perinteisistä käsitöistä, joita osuuskuntaa pyörittävät sisarukset Leila ja Nawal myyvät Hebronin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa liikkeessään sekä perustamassaan nettikaupassa. "Miehet pystyvät joihinkin asioihin", sanoo Nawal ja iskee silmää. "Naiset sen sijaan pystyvät mihin tahansa".

Palestiinalaisalueilta löytyy myös miehityksestä johtumattomia ongelmia. Kunniaväkivalta ja -murhat on näistä yksi. Aiheeseen liittyvästä salailusta johtuen ei tarkkoja tilastoja aiheesta ole, mutta pelkästään Länsirannalla kunniamurhia arvellaan tapahtuvan noin kymmenen vuodessa, joskin piirisyyttäjän tilastoissa "epämääräisissa olosuhteissa tapahtuneiksi" listatut kuolemat todennäköisesti kasvattavat todellista määrää moninkertaiseksi.

Naisten aseman parantamisen suhteen on palestiinalaisalueille kuitenkin tehty merkittävää työtä. Sukupuolten tasa-arvo ja naisten aseman parantaminen on laitettu Palestiinan kehityssuunnitelmassa 2011-2013 (Palestinian Development Plan PDP) keskeiseen asemaan. Sen toteuttamiseksi Naisten asioiden ministeriölle on annettu laadittavaksi kansallinen genderstrategia.

Toinen työn alla oleva projekti on kansallinen strategia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan vuosille 2011-2015. Huomionarvoista on, että strategia on ensimmäinen laatuaan arabimaissa.Tämän tiimoilta PA on kasvattanut osallitumistaan yli viiden vuoden ajan, muun muassa. virallisesti hyväksyen YK:n päätöslauselman 1325. Taustalla on myös kaiken naisiin kohdistuvan syrjinnän poistamiseen tähtäävä CEDAW-sopimus, johon PA sitoutui vuonna 2009.

Myös UN Women on ollut mukana työssä

Yhteistyössä palestiinalaisen naistenjärjestön SAWAn kanssa UN Women on ollut mukana myös uraauurtavassa tutkimuksessa palestiinalaisten naisten ihmiskaupasta sekä prostituutioon pakottamisesta. Vuonna 2008 julkaistu raportti käsittelee mm. ilmiölle altistavia sosio-ekonomisisa tekijöitä kuin myös tilanteen paranemista heikentäviä lainsäädäännöllisiä puutteita.

UN Women on ollut myötävaikuttamassa myös rauhanprosessissa. UN Womenin aloitteesta perustettiin vuonna 2005 Kansainvälinen naisten komissio kestävän rauhan puolesta, joka edesauttaa naisryhmiä kehittämään yhteisiä päämääriä konfliktin ratkaisemiseksi sekä pyrkii varmistamaan naisten mukana olon rauhanneuvotteluissa.

Kirjoittaja on Lähi-itään erikoistunut FM ja monivuotinen UN Women- vapaaehtoinen joka on myös toiminut ihmisoikeustarkkailijana Hebronissa. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia