Pakistan ei ole vieläkään toipunut vuoden takaisista tulvista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pakistan ei ole vieläkään toipunut vuoden takaisista tulvista

Aasiassa tarvitaan edelleen hätäapua perustarpeiden kuntoon saamiseksi.

Pakistanin tulvakatastrofin jälleenrakennustyöt ovat edelleen kesken. UNICEFin mukaan pysyvien muutosten aikaansaaminen alueella edellyttää ensin perustarpeiden kuntoon saamista.

Pakistanin viime kesäinen katastrofi vaikutti kaikkiaan 18 miljoonan ihmisen elämään tuhoten heidän kotejaan ja koulujaan. Hitaasti liikkunut tsunami ja sitä seuranneet tulvat pilasivat myös viidenneksen peltopinta-alasta.

Aineelliset tuhot nousivat UNICEFin mukaan 10 miljardiin dollariin. Vuosi katastrofin jälkeenkin järjestön mukaan on selvää, että apua tarvitaan vielä pitkään. Hätäapuoperaatio katastrofialueella paljasti lasten laajamittaisen aliravitsemuksen: joka kolmas pakistanilaislapsi on aliravittu ja joka kymmenes menehtyy alle viisivuotiaana. Epähygieeniset elinolosuhteet puolestaan altistavat lapset erilaisille taudeille.

Myöskään lasten koulunkäynti ei ole vielä palannut ennalleen. Pelastakaa Lapset ry:n mukaan lisäksi lapsityövoiman kerrotaan osissa Pakistania kasvaneen. Järjestöt ovat raportoineet myös lasten huumausaineiden käytöstä sekä psyykkisistä ongelmista, kuten painajaisista ja pelkotiloista.

Varoja kaivataankin yhä edelleen muun muassa lasten ravitsemuksen, koulutuksen, suojelun sekä vesi- ja sanitaatiohuollon kuntoon saamiseksi. UNICEFin hätäapuvetoomuksesta puuttuu kuitenkin yhä noin 50 miljoonaa dollaria.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia