Nälkäiset saavat apua raunioiden keskellä Filippiineillä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkäiset saavat apua raunioiden keskellä Filippiineillä

Tiedottaja Sandra Cox jakoi ruoka-apua Filippiineillä, jossa osa ihmisistä pystyy jo nauramaan.


Artikkeli on julkaistu aiemmin Kirkon Ulkomaanavun sivuilla.

Kymmenen taskulampun ja kahden moottoripyörän lamput puhkovat valoa pimenevään iltaan. Valoa on sen verran, että Hernanin alueen asukkaat näkevät hakea ruoka-apupakettinsa. Paketin sisällön turvin he selviävät viikon.

Juuri tällä alueella, Samarin saaren itäosassa, Filippiinien taifuuni Haiyan teki pahaa tuhoa. Paikalliset johtajat lukevat nyt listalta ihmisten nimiä, ja nimensä kuultuaan ihmiset tulevat allekirjoittamaan ja ottamaan ruokapaketin. Kun viimeinenkin nimi sanotaan, joukko hurraa.

"Tuntuu oudolta kuulla naurua keskellä tätä tragediaa, mutta kun ruoka-apupaketteja jaetaan, nuoriso vitsailee keksien herkullisuudesta."

Seuraava kylä oli ennen kovin idyllinen – se on rannan tuntumassa ja kookospuiden varjostama. Nyt ruoka-apua jaetaan paikassa, joka aiemmin oli täynnä taloja. Marraskuun kahdeksantena päivänä jättimäiset aallot huuhtoivat talot mennessään. Täällä kuoli 61 ihmistä, ja neljä on edelleen kateissa. Nyt pystyssä on kourallinen taloja, eikä aluetta enää tunnista kyläksi.

Kolmanteen kylään saavuttaessa on liian myöhäistä jakaa ruoka-apua, joten työntekijät nostavat loput paketit yksi kerrallaan kuorma-autoista. Kynttilänvalossa ne kannetaan huolellisesti kirkkoon. Heti aamuvarhaisella kyläläiset tulevat hakemaan kallisarvoista apua.

Ruoka-apua jakaa kirkollisten avustusjärjestöjen kattojärjestön ACT-allianssin filippiiniläinen jäsen NCCP, jonka toimintaa Kirkon Ulkomaanapu nyt rahoittaa katastrofirahastostaan. Jokainen paketti, joka sisältää riisiä, sardiinipurkkeja, kuivattua kalaa, ruokaöljyä ja keksejä, huojentaa silminnähden kyläläisiä. Ihmiset kiittävät ja palaavat – kuka minnekin. Osa kotiin, tai sinne, mitä kodista on jäljellä, osa alkeellisiin suojiin, joita on rakennettu muovipressuista sekä raunioista pelastetuista materiaaleista.

Ruoka-apua saa yhteensä 2 200 perhettä. Edellisenä päivänä ACT-allianssin työntekijät jakoivat 620 pakettia Samarin saaren länsirannikolla. Mutta työ on kaikkea muuta kuin tehty. Pääkaupungissa Manilassa pakataan jo seuraavia ruoka-apupaketteja, jotka lähetetään tuho-alueille.

Ruoka-apu on yksi osa kirkollisten avustusjärjestöjen katastrofiapua. Pahiten taifuunista kärsineillä alueilla – Samarin, Leyten, pohjois-Cebun ja Iloilon saarilla – yhteensä kymmenen ACT-allianssin jäsenjärjestöä jakaa ruoan lisäksi telttoja, järjestää raivaustyötä ja tarjoaa terveydenhoitoa.

Yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa järjestöt selvittävät, mistä löytyvät eniten apua tarvitsevat ja miten jakelu saadaan järjestymään vaikeakulkuisilla alueilla. Järjestöt antavat tarvitseville ruoka-apua, suojia, hygieniapakkauksia, puhdasta vettä, jätehuoltoa ja käymälöitä sekä psykososiaalista tukea.

Naurua keskellä tragediaa

Tuntuu oudolta kuulla naurua keskellä tätä tragediaa, mutta kun ruoka-apupaketteja jaetaan, nuoriso vitsailee keksien herkullisuudesta. Toiset nauravat yllyttäessään naapuriaan hakemaan apupakettia.

Kun yksi paketeista hajoaa ja sen sisältö leviää maahan, ihmiset huutavat: "maanvyörymä". Kameran kanssa kulkevaa tervehditään hymyillen ja vilkuttaen, niin kuin Filippiineillä on tapana.

Nauru on isossa ristiriidassa tilanteen vakavuuden kanssa. Valtion arvioiden mukaan taifuunin tuhoista kärsivien määrä on noussut 13,25 miljoonaan. 4,4 miljoona ihmistä on vailla kotia, ja heistä vain harvat ovat evakuointikeskuksissa.

Infrastruktuurin romahdus vaikeuttaa avustustyötä. Samarin saarella matkapuhelimet eivät toimi kuin joillakin alueilla. Sähköt ovat poikki, todennäköisesti ovat vielä pitkälle uudenvuoden yli.

Opettaja menetti työnsä

Carlos Calvadores ja hänen vaimonsa Joy ovat opettajia. He toivovat voivansa palata työhön tammikuussa.

"Olemme hyvin kiitollisia tästä ruoka-avusta. Talomme on säilynyt, mutta emme tietenkään saa nyt palkkojamme, koska koulut eivät ole toiminnassa. Perheellämme on vaikeaa."

Calvadoreksen perheen tilanne on kuitenkin paljon parempi kuin monien heidän naapureidensa, joilta Haiyan riisti tulonlähteet, huuhteli riisi- ja vihannespellot, murskasi kalastusveneet ja tuhosi kookos- ja banaaniviljelmät.

Selvisimme, mutta kuolemme nälkään

ACT-allianssin kuorma-autot ovat lähteneet matkaan aikaisin aamulla, mutta tiet syrjäisemmille seuduille ovat huonoja. Kaupungeissa kuorma-autot väistelevät taifuunin tuomaa jätettä, katolleen kääntyneitä ajoneuvoja ja talojen raunioita.

Ihmiset huutavat ohiajaville kuorma-autoille tarvitsevansa ruokaa ja puhdasta juomavettä. Avun pyyntöjä on maalattu teihin, jotta helikoptereista ja ajoneuvoista nähtäisiin ne. Yhdessä lukee: "Selvisimme taifuunista, mutta kuolemme nälkään."

Kaupungeissa ihmiset kaivavat rauniokasoja. He etsivät jotain käyttökelpoista ja toivovat ulkopuolisten apua. Harva tietää, milloin saa seuraavan aterian.

ACT-allianssin 10 miljoonan euron avustusvetoomus on rahoitettu vasta 30-prosenttisesti. Jotta kirkolliset avustusjärjestöt pystyvät auttamaan suunnitelmiensa mukaan yhteensä 300 000 ihmistä, tarvitaan lisää rahaa.

Kirjoittaja, ACT-allianssin tiedottaja Sandra Cox, oli mukana ruoka-avun jakelussa viime viikolla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia