Näkökulma: Pelko luo pyhän | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Näkökulma: Pelko luo pyhän

Ihmiskunnalla on kova tarve kuluttaa maapallo loppuun, kirjoittaa Jouko Kämäräinen.

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Elonkehä-lehden numerossa 9/2012.

Robert Penn kirjoittaa kirjassaan Rakkaudesta polkupyörään (Atena 2012): "Olin syntynyt levottomana, ja 12-vuotiaana minulla oli vihdoin siivet."

Jack Londonille pyöräily oli "jotain, mikä tekee elämästä elämisen arvoista". En protestoi. Olin pakannut Tuusulassa satulalaukut täyteen härkä- ja salkopapuja, tomaatteja, perunaa, porkkanoita ja sipulia. Läheiseen puuhun lehahti kaksi palokärkeä. Ne pysyttelivät paikallaan rungon vastakkaisilla puolilla. Kun naaras vilkaisi koirasta, alkoi tanssi: linnut nytkäyttelivät ylävartaloitaan, vetäytyivät sitten rungon myötäisiin perusasentoihin. Koreografia toistui lukuisia kertoja vajaan minuutin välein.

Polkiessani toistensa puskureissa kiinni roikkuvien autojen ohi kotiin Länsi-Vantaalle pohdin, mikä on autoilijan kokemus vapaudesta. Aamulla vastenmieliseen palkkatyöhön Helsinkiin, illalla muovisen musiikin jytkeessä takaisin kotiin. Olisiko autoilu kasvattanut Robert Pennille siivet?

Yksityisautoilu on kapitalistisen markkinatalouslogiikan mukaista toimintaa. Autoilulla on vahva oikeutus. Kollektiivista hulluutta ei tarvitse kyseenalaistaa. Saatamme joskus osoittaa syyttävällä sormella saavuttamamme kuluttamisen tasoa, huolehtien samalla, että kyseenalaistamisen prosessi ei etene pyhän alueelle. Pyhää on kaikki se, minkä täytyy olla. Ajattelumme koostuu pyhän välttämättömistä saarekkeista. Jos on syytä kritiikkiin, protesti rakennetaan pyhää loukkaamatta.

Aki Kaurismäen Calamari Union –elokuvassa Matti Pellonpää – Frank – toteaa, kuinka sardiinit ovat laatikoissa, laatikot ikkunan takana, ikkunat poliisin takana, poliisi pelon takana.

Pelko luo pyhän. Elämästä on tullut piilonormatiivinen labyrintti, resurssihauta, jossa keskeinen kokemus on pysytellä sosiaalisia pakkoja määrittelevien koodien toiminta-alueella, tavoitettavissa.

Helsingin Kallioon jämähtäneet Frankit hakevat parempaa elämää myyttisestä Eirasta. Turhaan. Kalliossakin voi millä hetkellä tahansa hankkia siivet, hypätä satulaan ja repiä koodit palasiksi.

* * *

Global Footprint Network –tutkimuslaitoksen mukaan maapallon uusiutuvat luonnonvarat kulutettiin tämän vuoden osalta loppuun elokuussa. GFN:n mukaan ihmiskunta tarvitsee 1,5 maapalloa tyydyttääkseen tarpeensa. Ekologinen jalanjälkemme on 2,7 globaalia hehtaaria, biokapasiteetti 1,8 globaalia hehtaaria / henkilö. Suomalaisen ekologinen jalanjälki on 6,2 globaalia hehtaaria, josta hiilijalanjäljen osuus 4,2 globaalia hehtaaria.

Ihmiskunnalla on kova tarve kuluttaa maapallo loppuun. Tutkijat ja ympäristöliike auttavat hädässä luomalla kaavoja, joita seuraamalla osaamme kuluttaa turvallisesti, rajoja hipoen.

Ympäristöministeri Ville Niinistön sanoin: "Meidän on löydettävä tapoja tehdä vähemmästä enemmän."

Edessä on vain yksi ongelma. Luonto ei muutu ihmisen kulutustarpeita myötäileviksi numeroiksi. Vaatimus saada vähemmästä enemmän on puhdasta kapitalistista kasvuajattelua, saavutettujen etujen ja tuhon logiikkaa, jossa mikään ei muutu.

Maapallolla elää miljoonia lajeja, jotka eivät tarvitse jalanjälkilaskelmia ollakseen tuhoamatta elinympäristöään. Ne eivät tiedä rajoista mitään. Siksi ne eivät myöskään yritä lähestyä niitä.

Lisää uusi kommentti