Näkökulmat Suomen kehityspolitiikka

Näkökulma: Kehitys on moniottelu

Oleellinen kysymys ei ole, tarvitaanko kehitysyhteistyötä, vaan miksi sitä tarvitaan edelleen, kirjoittavat Annu Lehtinen ja Katri Leino-Nzau.
(Kuva: Dominic Chavez / World Bank Photo Collection / cc 2.0)

Kehitysyhteistyötä ja sen mielekkyyttä on haastettu viime aikoina monelta suunnalta. Viimeisimpänä keskustelua on herättänyt ulkoasiainministeriön teettämä kehityspoliittisia ohjelmia ruotiva raportti. Se kyseenalaistaa tavoitteiden laatua ja hallituskausittain vaihtuvia kehityspoliittisia ohjelmia.

Hyvä, että kehitysyhteistyöstä kerrankin keskustellaan laajasti! On tervetullutta, että kehitysyhteistyölle vaaditaan pitkän tähtäimen tavoitteita ja globaalia näkökulmaa lyhytjännitteisen poliittisen poukkoilun sijaan. Juuri sitä myös kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt toivovat.

Vuonna 2000 yhteensä 189:n maan johtajat allekirjoittivat YK:ssa yhteisen vuosituhatjulistuksen. Se on kansainvälinen sitoumus paremman maailman puolesta, johon Suomikin sitoutui.

Vuosituhattavoitteita seuraavan YK-raportin (2014) mukaan köyhyys on puolittunut. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tänään maailmassa kuolee 17 000 lasta päivässä vähemmän kuin vuonna 1990. Se tarkoittaa myös parempia terveyspalveluita, puhdasta vettä, toimeentulomahdollisuuksia sekä kasvanutta omanarvon tunnetta.

Samaan aikaan monen kehitysmaan bruttokansantuote on kasvanut räjähdysmäisesti, hyvätuloiset ovat rikastuneet ja keskiluokka kasvanut. Mutta eriarvoisuus on jyrkentynyt ja kehityksen ulkopuolelle jää miljoonia ihmisiä, joiden ihmisoikeudet eivät ole parantuneet.

Siksi tarvitaan kehitysyhteistyötä, kansalaisjärjestöjä sekä kansalaisyhteiskunnan vaikutusvallan lisäämistä. Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen on keskeinen osa suomalaisten järjestöjen työtä kehitysmaissa.

Eriarvoisuus on jyrkentynyt ja kehityksen ulkopuolelle jää miljoonia ihmisiä, joiden ihmisoikeudet eivät ole parantuneet.”

Kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen näkyy aktiivisen kansalaisuuden kasvuna. Kasvu edellyttää tietojen ja taitojen karttumista, oikeuksien tuntemista, rohkeutta toimia ja uskoa siihen, että muutos on mahdollinen.

Esimerkiksi Etiopiassa kansalaisjärjestöjen pitkäaikaisen vaikuttamistyön tuloksena kuurojen ja kuulovammaisten lasten opetus on nyt osa valtion opetussuunnitelmaa. Köyhät ja syrjityt jäävät helposti huomiotta, mikäli valtioilla ei ole vastapuolta yhteiskunnan kehitystä määriteltäessä. Kansalaisyhteiskunta on valtion luonnollinen neuvottelukumppani.

Yhteispeliin tarvitaan erilaisia toimijoita, kuten valtio, yksityinen sektori ja kansalaisyhteiskunta. Mutta yhteiskunnan kehitys on kuin poliittinen moniottelu: otteluvoitto saavutetaan eri politiikkasektoreiden saumattomalla yhteistyöllä ja johdonmukaisin säännöin. Kauniiden lauseiden takana todellisuus on toista.

Mikäli valtiot sitoutuvat ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistämiseen, niiden tulisi pidättäytyä esimerkiksi kauppapoliittisesta yhteistyöstä maiden kanssa, jotka polkevat ihmisoikeuksia kaupan nimissä. Valitettavan usein kauppapoliittiset intressit ovat arvokkaampia kuin inhimillinen hätä ja epäoikeudenmukaisuus.

Esimerkiksi Kolumbiassa Chocón maakunnassa luonnonrikkauksia havittelevat kansainväliset ja kansalliset kaivosyrittäjät, jotka hallituksen hiljaisella hyväksynnällä valtaavat alkuperäiskansojen asunalueita. Näitä alueita hallitsee pelko. Yritykset käyttävät väkivaltaa vallatessaan luonnonrikkauksia. Murhat, pommi-iskut ja uhkailut ovat alueen afrokolumbialaisten arkipäivää.

Yhteisöillä on laillinen oikeus asuinalueeseensa, mutta käytännössä maaoikeuksia ei näillä ihmisryhmillä ole. Paikalliset kansalaisjärjestöt ja ihmisoikeusaktivistit taistelevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan, mutta ilman kansainvälistä yhteistyötä tulokset jäävät pieniksi.

Epäoikeudenmukaisuus, eriarvoisuus ja vahvemman oikeus pitelevät maailman köyhää enemmistöä kämmenellään tiukemmin kuin koskaan aiemmin: 1 prosentti väestöstä omistaa lähes puolet maailman varallisuudesta.

Kriittinen ajattelu kannattaa aina – kehitysyhteistyössäkin. Oleellinen kysymys ei kuitenkaan ole tarvitaanko kehitysyhteistyötä, vaan miksi sitä tarvitaan edelleen.

Katri Leino-Nzau on Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö ja Annu Lehtinen Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja.

NäkökulmaSuomen kehityspolitiikka kehityskehitysyhteistyö Suomen LähetysseuraSuomen Pakolaisapu

Lue myös

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari puhujanpöntössä

Yksityistä sektoria korostava kehityspolitiikka jatkuu myös tällä hallituskaudella – Kehitysministeri Ville Skinnari haluaa suomalaisyritykset Afrikan markkinoille

Kehityspolitiikan painopisteet eivät tällä hallituskaudella muutu oleellisesti. Suomi haluaa edelleen kehittää kehitysmaiden yksityistä sektoria mutta edistää samalla myös suomalaisten yritysten mahdollisuuksia, kertoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari (sd) linjapuheessaan.
KÄsi pitelee 50 euron seteliä, taustalla Suomen lippu

Valtiovarainministeriön talousarvioesitys: Kehitysyhteistyövaroihin tulossa ensi vuonna tuntuva korotus

Etenkin kehitysyhteistyöjärjestöille on luvassa lisärahaa ensi vuonna. Viime hallituskauden leikkauksia edeltävälle tasolle kehitysyhteistyövarat eivät palaa, mutta järjestöjen kattojärjestö Fingossa ollaan esitykseen silti tyytyväisiä.
Nainen kuokkii pellolla

Suomi tekee neljän miljoonan euron sijoituksen ugandalaiseen maatalousrahastoon – Tavoitteena työpaikkojen luominen pienyrittäjille

Kirkon Ulkomaanavun perustama sijoitusyhtiö sai ulkoministeriöltä 16 miljoonan euron lainan toimintaansa varten. Nyt se sijoittaa Ugandaan, jossa tarkoituksena on tukea etenkin pienviljelijöitä.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.