Näkökulma: Kauniit lupaukset eivät riitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Näkökulma: Kauniit lupaukset eivät riitä

Päivi Mattila kävi tutustumassa vaatetuotannon nurjaan puoleen intialaisilla tekstiilitehtailla.

Intialaisen tekstiilitehtaan johtaja kertoo vakavin silmin tehtaansa seksuaalisen häirinnän vastaisesta politiikasta. "Pikkujuttujahan me ei oteta käsittelyyn, niin kuin jotain koskettelua. Mutta isot jutut kyllä otetaan." Mies tuntuu olevan täysin tosissaan. Isojen juttujen määritelmä jää kuitenkin epäselväksi. Mitä ne ovat? Raiskauksia? Seuraamuksista kysyttäessä mies jatkaa vakavalla ilmeellä. "Käskemme väärintekijää kirjoittamaan kirjeen, jossa hän lupaa, ettei tee niin enää toiste." Aivan, kirjeen.

Esimerkki on yksittäinen, mutta kuvaa laajemminkin tuotanto-olosuhteita ja ihmisoikeuksien tilaa miljoonien ihmisten työpaikoilla. Heidän arkipäivänsä rakentuu jatkuvasta kyttäämisestä, maksamattomista palkoista, epäinhimillisen kireästä työtahdista ja perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien puutteesta.

"Auditoijat ovat usein samassa veneessä valvottavien tehtaiden omistajien kanssa, ja harvalla heistä on kykyä tai edes halua paljastaa pinnan alla piileviä ihmisoikeusloukkauksia."

Tutustuessani tänä kesänä Tamil Nadussa ja Haryanassa intialaiseen tekstiiliteollisuuteen vierailin tehtaassa, jossa työntekijöiden kontrolli jatkui kauas tehtaan seinien ulkopuolelle. Tehtaassa heitä valvoivat työnjohtajat, vapaapäivänä puistossa vartijat. Työntekijät asuivat työnantajan tarjoamissa asuntoloissa, söivät työnantajan tarjoamaa ruokaa ja liikkuivat työnantajan tarjoamilla bussikuljetuksilla. Kysymys ei ole niinkään työnantajan hyväntahtoisuudesta, vaan vallasta ja kontrollista. Kuulin myös hyytävän esimerkin toisesta tehtaasta, jonka naistyöntekijöiltä olivat loppuneet kuukautiset. Kuukautiskivut aiheuttavat yleisesti poissaoloja ja laskevat työtehoa. Kuukautisten loppumisen syyksi epäiltiin työnantajan tarjoamaa ruokaa.

Ammattiliitoista ei ole apua, koska niillä ei ole näihin tehtaisiin mitään asiaa.

Koska työlainsäädännön valvonta on lähes olematonta eikä sitovaa kanainvälistä lainsäädäntöä ole, on syntynyt erilaisia vapaaehtoisuuteen perustuvia sitoumuksia ja yritysten yhteiskuntavastuuta peräänkuuluttavia ohjelmia. YK lanseerasi vuonna 2000 Global Compact -aloitteen, johon yritykset voivat vapaaehtoisesti sitoutua. Myös OECD on linjannut omat periaatteensa, joita Suomikin on sitoutunut toteuttamaan suomalaisten yritysten osalta. Viimeaikaiset esimerkit suomalaisesta metsäteollisuudesta osoittavat kuitenkin ohjeistusten täydellisen hampaattomuuden.

Yritysten itsesäätelyyn perustuva ihmisoikeuksien valvonta on puolestaan synnyttänyt ainakin Intiassa omanlaisensa teatterin, jossa auditoijat ovat suuressa roolissa. Auditoijat ovat kirjava joukko itsenäisiä yrittäjiä, joiden tehtävänä on tarkkailla vapaaehtoisten sitoumusten täytäntöönpanoa. Käytännössä auditoijat ovat kuitenkin usein samassa veneessä valvottavien tehtaiden omistajien kanssa, ja harvalla auditoijalla on kykyä tai edes halua paljastaa pinnan alla piileviä ihmisoikeusloukkauksia.

Myös tehtaiden johtajat oppivat nopeasti roolinsa. Esimerkiksi työtunnit ja palkat kirjataan nykyään kyllä tehokkaasti muistiin. Mutta eri tahoille kuten ostajille ja auditoijille tulostetaan eri raportit, joissa esitetään tieto kunkin tahon vaatimusten valossa. Kaikki näyttää ulospäin hyvältä ja toiminta jatkuu entisellään.

Vaikka teatterin takaa paljastuisikin työoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksia, ei vapaaehtoisten ohjeistusten rikkomisella ole juuri seurauksia. Mahdolliset luvatut muutokset ovat usein kosmeettisia ja loukkaukset jatkuvat muussa muodossa. Korruption takia jutut etenevät vain harvoin oikeuteen asti, ja silloinkin seurauksena on mitättömiä sakkorangaistuksia.

Nykytilanne on luonut nurinkurisen järjestelmän, jossa kaikki muut voittavat paitsi työntekijät. Vapaaehtoisuus ihmisoikeuksien kunnioittamisessa on tullut tiensä päähän. Ihmisoikeuksien toteutumiseksi tarvitaan sitovaa, valtioita velvoittavaa kansainvälistä säätelyä. Ihmisoikeusloukkausten uhrit ansaitsevat muutakin kuin kirjeen.

Kirjoittaja on Ihmisoikeusliiton pääsihteeri, joka vieraili kesällä ihmisoikeusjärjestö FIDHin delegaatiossa tutustumassa intialaiseen tekstiiliteollisuuteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia