Näkökulmat

Näkökulma: Historia ja media

Martti Berger ruotii kolumnissaan miten mediaa on ohjailtu historian saatossa.
(Kuva: Stefano Corso / cc 2.0)

Tämä kolumni on alun perin julkaistu Kulttuurivihkot-lehdessä 2-3/2013. Tilaa lehti täältä.

Vuoden 1933 tammikuussa tuli kuluneeksi 80 vuotta natsien Machtergreifungista, kuten Saksan historiankirjoituksessa, toisin kuin Suomen, Hitlerin vallanottoa yleisesti nimitetään. Oikeiston johtavan poliitikon von Papenin ja tiettyjen teollisuuspiirien ajatuksena oli poliisin ja NSDAP:in Sturmabteilungin, SA:n avulla jo ennen vaaleja järjestelmällisellä väkivallalla nujertaa poliittinen vasemmisto ja varmistaa työväenliikkeen vaarattomuus, mutta pysyä itse isäntina omassa talossa.

8.5. tulee kuluneeksi 68 vuotta natsi-Saksan antautumisesta maailmanhistorian tuhoisimman sodan päätteeksi. Sota idässä poikkesi sodasta lännessä olennaisella tavalla: idässä se oli tarkoitukseltaan tuhoamissotaa. Meillä ei tämän vaikutuksia mielellään ajatella. Venäjä kuului voittajien, liittoutuneiden leiriin, Suomi häviäjiin. Kylmä sota (vuodesta 1947) tarjosi Suomelle (sen poliitiselle johdolle) tilaisuuden ottaa etäisyyttä Venäjästä, ujuttautua kylmän sodan aatteelliseen vanaveteen ja sen avulla luoda moraalisesti nahkansa. "Finlandisierungin" käsite (vuodelta 1968) on sen näkyvin kiteytymä, jonka hokeminen vapauttaa ja päästää pahasta. Huonon itsetunnon lievittäjänä suomettumisen mantra ylittää jatkuvasti uutiskynnyksen.

Kylmän sodan alusta alkaen Suomi ja sen mediat ovat olleet Pohjois-Atlantin liiton (Nato) politiikan vaikutuspiirissä ja vähitellen yhä näkyvämmin sen ohjailtavissa. Kylmän sodan aikana erityisesti anglosaksisten toimijoiden vaikutus oli tavallisen kansalaisen näkökulmasta epäsuoraa, piilevää ja täysin epävirallista, samoin kuin valtioiden tiedusteluorganisaatioiden kaukokatseinen, jatkuva ja järjestelmällinen yhteistyö ja painostus.

Median, erityisesti viihdemedian, vaikutus näkyi enemmän kontrastisuutena (Bond-myytti) kuin poliittisena valintana. Kansainvälispoliittinen sanoma alkoi korostua vasta 80-luvun lopulla. Neuvostoliitossa ymmärrettiin varmasti kapitalististen maiden medioihin liittyvät ideologiset vaikutukset pitkällä tähtäimellä, mutta ei kuitenkaan osattu tarjota niille luonnollista vastinetta, vaan "amerikkalaista vaikutusta" torjuttiin kömpelösti ja tulos oli vastakkainen kuin mihin pyrittiin. Purukumin paheksuminen ja länsimaisen viihdemusiikin esittämisen rajoittaminen olivat nuorempien, sodan jälkeen syntyneiden sukupolvien arkea. Arjen tapakulttuuriin puuttuvat ilmiöt saivat helposti tappion leiman.

Mediakulttuuri ja erityisesti viihdemediat oli sosialistisessa blokissa suunnattu ahtaanlaisesti omille kansalaisille eikä maailmanlaajuiseen levitykseen. Neuvostoliiton hallitseva puolue ja sen terävin kärki ei ollut ajan tasalla ideologioiden taistelukeinojen arvioissa. Näin voidaan päätellä jatkuvasta puolustuskannalla pysymisestä, vähitellen aloitteen menettämisestä kokonaan ja lopulta propagandatappiosta vielä kylmän sodan jatkuessa. Tunnusmerkkinä voi pitää Berliinin muurin rakentamista asuntojen ja kaupungin infrastruktuurin sijasta.

Kirjoituksessani Pieni Venäjä-manifesti tällä palstalla kolme vuotta sitten totesin, miten kotimaan lehdistö tarkastelee Venäjää eriytymättömänä monoliittina unohtaen sen valtavan koon, tuntematta sen historiaa ja monikansallisia kulttuureja; välillä jopa samaistaen Venäjän ja Neuvostoliiton. Mustavalkoisten kuvien maalailu vaikuttaa usein suoraan ihmisten arkinäkemyksiin ja ennakkoluuloiseen tapaan puhua Venäjästä. Venäjän kulttuuri on yksi kuudesta suuresta eurooppalaisesta kulttuurista; siinä sarjassa Suomen vastaava kuuluu pienten ja melko vähäpätöisten joukkoon.

Suomi on kuitenkin onnistunut hyvin globaalin mediakulttuurin välittämisessä. Kulttuuripolitiikan sitoutuminen ja kietoutuminen kaupallisuuteen ja näkymättömänä loimena ideologiseen mielipidemuokkaukseen on kasvattanut median johtavista yrityksistä talouden jättiläisiä.

Ehkä ei ole yllättävää, että Nato-maissa – kylmän sodan päättymisestä huolimatta – järjestelmällinen pyrkimys kirjoittaa maailmansodan ja sen myötä Neuvostoliiton ja Venäjän historia uuteen uskoon on yleistynyt niin historiankirjoituksessa kuin tiedonvälityksessä. Tämä koskee kolmea aihetta: Neuvostoliittoa, fasismia ja maailmansotaa sekä kylmää sotaa. Voiton päivänä 9. toukokuuta on aihetta todeta, nyt enemmän kuin koskaan, miten opettavaista voi olla vertailla tulkintojen elämää ja muutoksia seitsemän vuosikymmenen taipaleella.

Kirjoittaja, Martti Berger on helsinkiläinen kustantaja, kääntäjä ja kulttuurin monitoimimies. 

Näkökulma mediakulttuuritiedotusvälineetpolitiikkasota ja rauha Kulttuurivihkot

Lue myös

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.