Näkökulmat Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka

Näkökulma: Aikuisia ja lapsia

Rasismi ei elä ilman taloudellista eriarvoisuutta. Tällaista Suomea on ajettu ennen perussuomalaisia, ja sitä ajetaan heidän jälkeensäkin, kirjoittaa Koko Hubara.
(Kuva: Climatalk.in / cc 2.0)

Teksti on alun perin julkaistu Koko Hubaran Ruskeat tytöt-blogissa.

Nyt on niin, että tunnen velvollisuudekseni kommentoida tämän viikon tapahtumia, vaikka ei ole mitään, mitä ei olisi jo sanottu. Olen seurannut mykistyneenä keskustelua liian hyväosaisilta vaikuttavista, puhelimia rämpläävistä laittomista raiskaajasiirtolaisismiehistä, jotka vyöryvät ja tulvivat meritaksipalvelun välityksellä Eurooppaan ostoskelemaan jossain paikassa ilmeisesti myytävää asiaa nimeltä elintaso.

Joka päivä olen kulkenut kaksi kertaa Kaarlenkadun vastaanottokeskuksen ohi ja katsellut sen edustalla kesän viimeisistä auringonsäteistä nauttivia miehiä, naisia, lapsia. Osa heistä on moikkaillut minua, en tiedä luulevatko minun olevan yksi heistä, koska näytän samalta.

Pukeudun samanlaisiin pitkiin housuihin, kesätoppiin, varvassandaaleihin. Minullakin on tukassa liikaa öljyä ja iPhone. Ja Olenhan minä. Yksi heistä. Ihminen, joka yrittää pysyä hengissä. Onko muunlaisia ihmisiä oikeastaan olemassa?

Koko viikon olen ajatellut, että tähän ei ole lisättävää.

Kun olin ehkä jossain kymmenen ikävuoden kieppeillä, kun palasin toisesta kotimaastani syksyllä Suomeen kouluun. Tohkeissani kerroin luokkatovereilleni, että meidän serkut olivat saaneet ihan oikean tietokoneen, missä oli Persian prinssi -peli ja Tetris.

Seurasi pitkä, jankuttava ja aika ivallinenkin keskustelu, jonka myötä kävi ilmi, että ensinnäkin kaverini luulivat isäni olevan hutupakolainen Intiasta, ja että mistä tahansa hän olikin, ei siellä ollut suunnilleen edes sähköä.

"Onko siellä siis autotiet?"

"Eikö siellä mennäkään kamelilla torille?"

"Osaako ihmiset lukea?"

Ihmisarvo näyttää olevan poliittisesti yllättävänkin epäkiinnostava lähtökohta. Tästä meidän pitäisi varmaan puhua.”

"Sano mun nimi sun kielellä?"

Ja no, okei, yksi meni oikein: "Eiks vaan että siellä on palmuja ja meri?"

Kyllä, Välimeri. Se sama, yksi ja ainoa Välimeri. Se, jonka yhdellä rannalla minä istuin tänä keväänä syömässä ranskanperunoita ja juomassa minttulimonadia.

Nuo lapset olivat ala-asteikäisiä. He eivät olleet aikuisia. He eivät olleet puoluesihteereitä. He eivät olleet hallituksessa. Ja hekin tajusivat lopettaa jossain vaiheessa.

Ironian taakse on helppo mennä piiloon. On helppo olla se aikuinen joka yrittää peittää suunsa naurunpurskahdukselta, kun lapsi huutaa pelkelettä keskellä katua, mutta joka ei kuitenkaan osaa oikein puuttua, toivoo että se osoittautuisi ohimeneväksi vaiheeksi, jonka tuhkista kasvaa tolkun ihminen.

Tai miten me keskitymme epäolennaiseen, koulun pihalla tapahtuvaan esiteinien meemipuheeseen, jota me emme muka tajua, koska olemme niin kypsiä, niin eri maailmasta, niin sivistyneitä ja yläpuolella.

Ja miten vähän me puhumme muista puolueista. Salonkikelpoisista puolueista, jotka osaavat asettaa sanansa vähemmän moukkamaisesti, mutta yhtä kaikki hyötyvät tämän absurdin shown kulissista, jota perussuomalaiset niin hienosti ylläpitää. Puolueista, jotka eivät muka voi tehdä mitään sille, että hallituksessa on fasisteja, mutta jotka voivat kyllä leikata leikkaamasta päästyään, yhtä lailla ilman hyvää selitystä. Puolueista, jotka rakentavat sitä rakennetta, missä ihmisillä käyvät etuoikeudet ja happi vähiin.

Eivät välitä meistä hevonvittua, jos nyt kerran puhutaan suoraa, ymmärrettävää suomea.

Rasismi ei elä ilman taloudellista eriarvoisuutta, ihmisten systemaattista syrjäyttämistä ja voittajat/häviäjät-asetelmaa. Tällaista Suomea on ajettu ennen perussuomalaisia, ja sitä tullaan ajamaan heidän jälkeensäkin. Ihmisarvo näyttää olevan poliittisesti yllättävänkin epäkiinnostava lähtökohta. Tästä meidän pitäisi varmaan puhua. Tämän minä oikeastaan vain halusin sanoa.

NäkökulmaMaahanmuutto- ja pakolaispolitiikka ihmisoikeudetpakolaisetpolitiikka Suomi

Lue myös

Eduskuntatalo

Kysely: Suurin osa eduskuntavaaliehdokkaista helpottaisi perheenyhdistämistä

Suomessa on viime vuosina kiristetty maahanmuuttajien mahdollisuuksia tuoda perheensä Suomeen. Nyt seitsemässä puolueessa yhdeksästä yli puolet kansanedustajaehdokkaista kannattaa perheenyhdistämisen helpottamista, selviää Amnestyn kyselytutkimuksesta.
Ihmisiä metsässä

Luontokotouttaminen tutustuttaa maahanmuuttajanuoret siiliin, suohon ja jokamiehenoikeuksiin – ”Metsä on suomalaisen identiteetin rakentaja”

Luontokotouttaminen on pohjoismaisen kotouttamistyön erikoisuus, jonka tarkoituksena on hälventää maahanmuuttajien luontoon liittyviä pelkoja ja lisätä näiden hyvinvointia. Planin luontokotouttamisretkellä opiskeltiin suomen kielen sanoja, saatiin liikuntaa ja huomattiin, ettei metsä ole pelottava paikka.
Afganistan-palautuksia vastustavia mielenosoittajia Helsingissä

Helsingissä osoitettiin mieltä Afganistan-palautuksia vastaan – Sisäministerille luovutettiin lähes 18 000 allekirjoituksen vetoomus

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin järjestämässä mielenosoituksessa luovutettiin sisäministeri Kai Mykkäselle (kok) vetoomus, jotta ketään ei palautettaisi Afganistaniin. ”Haluamme, että hengellämme ei pelata poliittista peliä”, vetosi afganistanilainen ihmisoikeusaktivisti Mohammad Javid.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.