Lämpenevä Arktis – katoavat kulttuurit | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lämpenevä Arktis – katoavat kulttuurit

Ilmastonmuutos aiheuttaa ennusteiden mukaan ympäristöllemme suuren mittakaavan muutoksia. Kaikista rajuimmin muutokset tulevat näyttäytymään arktisella alueella, kirjoittaa Kati Tiitola.

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Nuorten Luonto -lehdessä 1/2013. Tilaa lehti täältä.

Tällä hetkellä ilmaston ennustetaan lämpenevän arktisella alueella jopa 5–7 astetta. Näin raju muutos luonnonoloissa muuttaa ekosysteemiä radikaalisti ja uhkaa tappaa useita alueen lajeja sukupuuttoon. Sulava ikirouta ja pienenevät jäätiköt avaavat uusia mahdollisuuksia alueen luonnonvarojen, esimerkiksi öljyn, mittavammalle hyödyntämiselle, mikä taas nopeuttaa ilmastonmuutosta. Mutta miten käy alueen alkuperäiselle ihmisväestölle, jonka kulttuuri on vahvasti sidoksissa ympäröivään luontoon?

Luonnon lukutaito – elämän edellytys

Arktisella alueella asuu yhteensä noin puoli miljoonaa alkuperäisväestöön lukeutuvaa asukasta. Tähän lukuun sisältyy monia eri kansoja, joiden kulttuurit, kielet ja elinkeinot poikkeavat toisistaan. Arktisen alueen perinteisiin elinkeinoihin kuuluvat metsästys, kalastus, keräily sekä poronhoito. Kaikkia arktisen alueen alkuperäiskulttuureja yhdistää tuhansien vuosien saatossa karttunut syvällinen luonnontuntemus, joka on mahdollistanut karuissa olosuhteissa selviytymisen.

Arktisen alueen alkuperäiskansojen perinteiset elämäntavat ovat tähän saakka ainakin jossain määrin selvinneet monista haasteista, kuten kolonialismin tuomista muutoksista ja assimilaatiopolitiikasta, vaikka uuden länsimaisen elämäntavan kohtaaminen onkin tuottanut paljon kärsimystä. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että ilmastonmuutos on osoittautumassa ikivanhoille elämäntavoille ylitsepääsemättömäksi esteeksi.

Arktiset alkuperäiskulttuurit ovat perinteisesti eläneet osana ympäröivää luontoa. Mitä jää jäljelle kulttuureista, joiden elämä elannon hankinnasta taiteeseen on täysin sidoksissa luonnon olosuhteisiin ja sen rytmissä elämiseen?

Arktisen alueen alkuperäiskansat ovat vuosituhansien saatossa oppineet tuntemaan alueen sääolot tarkasti, ja he osaavat ennustaa sääolosuhteet esimerkiksi eläinten käyttäytymisestä. Viime aikoina monet alkuperäiskansat ovat raportoineet, että luonto ei ole enää entisensä. Vanhat merkit eivät pidä paikkaansa, eikä sääoloja pysty enää entiseen tapaan ennustamaan. Tämä on aiheuttanut hämmennystä ja epätoivoa ihmisille, jotka tähän saakka ovat voineet luottaa omaan vankkaan kokemukselliseen tietoonsa luonnonilmiöistä.

Elinkeinot vaarassa

Lämpenevän ilmaston ja nopeasti vaihtelevan säätilan on jo nyt raportoitu aiheuttaneen vaikeuksia poronhoidolle, jota arktisella alueella harjoittavat perinteisenä elinkeinonaan esimerkiksi saamelaiset, komit, nenetsit, tsuktsit, hantit, nganasanit, enetsit ja dolgaanit. Porojen on entistä vaikeampi kaivaa lumen alta jäkälää, joka on niiden ensisijaista ravintoa. Jäkälä myös uusiutuu hitaammin kuin ennen. Myös puurajan siirtyminen pohjoisemmaksi voi aiheuttaa poroille vaikeuksia ravinnonhankinnassa. Se myös lisää painetta arktisen alueen metsähakkuille, jotka vaikuttavat kielteisesti porojen laidunmaihin.

Grönlannin, Kanadan ja Alaskan inuiitit, Yup’ik-eskimot ja Siperian tsuktsit ovat viime aikoina kokeneet, miten perinteisen elinkeinon harjoittaminen on vaikeutunut merijään heikentymisen vuoksi. Tulevaisuudessa näiden kansojen vuosituhansia kestävästi metsästämät lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, koska niiden elinympäristö katoaa. Esimerkiksi Grönlannin inuiittien perinteinen merijäällä tapahtuva mursun ja jääkarhun metsästys on lähitulevaisuudessa mahdotonta. Meri jäätyy myöhemmin ja sulaa aikaisemmin, ja jää on heikompaa kuin ennen. Näistä muutoksista on jo nyt seurannut suuria sosiaalisia ongelmia inuiittiyhteisöissä. Itsemurhat ja alkoholismi lisääntyvät, kun elämältä ja kulttuurilta viedään äkkiä pohja.

Lumoavan kauniin arktisen luonnon tuhoutumisen lisäksi ilmastonmuutos uhkaa tuhota alueen alkuperäiskansojen kulttuurit. On lähes mahdotonta keksiä, miten arktiset kansat voisivat sopeutua ja säilyä, jos niiden kulttuurin ydin ja pohja häviävät. Arktisten alueen kulttuurit ovat osoittaneet esimerkillään, että ekologisesti kestävä kulttuuri on mahdollista tänäkin päivänä. Heidän kohtaamansa vaikeudet kertovat sen tosiasian, että kun tuhoamme ympäristömme, tuhoamme myös tulevaisuutemme ihmiskuntana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia