Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Abilis-lehdessä.

Sabah Shevayky kolmine lapsineen saapui Libanoniin tammikuussa, eikä hän tiedä, mitä kotitalolle on tapahtunut. Suurimpana haaveena on kuitenkin päästä mahdollisimman pian takaisin Syyriaan ja omaan kotiin.

Sabah Shevakylla on kaksi vammaista lasta, seitsemänvuotias Sidra ja kuusivuotias Ibrahim. Vanhin kolmesta lapsesta, kahdeksanvuotias Ismael, on terve. Nyt mukana haastattelussa on Sidra. Äiti ei halua että häntä tai lasta kuvataan, mutta hän haluaa kertoa tarinansa lyhyesti.

"Täällä Libanonissa elämme talossa kolmen muun syyrialaisperheen kanssa, lapset eivät käy koulua ja olot ovat kurjat. En halunnut tulla tänne, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut", hän sanoo. "Eniten olen kuitenkin huolissani lapsistani. Juuri heille sota on ollut kaikkein kovin koettelemus."

"Kunpa vain pääsisimme pian takaisin kotiin", hän huokaa.

Tapaamme Sabahin lapsineen Mousewatin kuntoutuskeskuksessa Beirutissa. Keskus aloitti toimintansa vammaisten pakolaisten tukikeskuksena kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin asiakkaana oli pääasiassa palestiinalaisia vammaisia pakolaisia. Nyt keskus on keskittynyt pääasiassa syyrialaisiin pakolaisiin.

Keskus tarjoaa tiloja esteettömään majoitukseen ja auttaa terveydenhuollon järjestämissä. Se tarjoaa toimitilaa, avustaa palvelujen etsimissä, jakaa apuvälineitä ja tukee ihmisiä suoraan rajoilla. Myös vammaisten ihmisten etsiminen on osa keskuksen toimintaa.

Kassem Sabbah, keskuksen johtaja, on itse vammainen. Sabbah vammautui nuorena arkkitehtiopiskelijana liikenneonnettomuudessa ja joutui pyörätuoliin.

Sabbah arvelee, että vammaisia pakolaisia olisi Libanonissa noin 60 000, joista juuri tämä kuntoutuskeskus tavoittaa noin kahdeksansataa. Heistä konkreettista apua on kyetty antamaan noin 270:lle henkilölle.

"Avasimme keskuksen myös syyrialaisille inhimillisistä syistä", sanoo Sabbah, joka itse on Palestiinan pakolainen.

Sabbah on melko skeptinen pakolaisten vammaisten avun saannin suhteen.

"Esimerkiksi YK:n pakolaisyhdistys ei ole koskaan käynyt keskustelemassa kanssamme. Tällä hetkellä keskusta rahoittavat lähinnä norjalaiset."

Yritämme auttaa Syyriasta paenneita vammaisia niin paljon kuin voimme, mutta usein olemme aivan voimattomia, sanoo Kassem Sabbah. Hän haluaa perustaa kuntoutuskeskuksen Aleppoon, jotta se olisi siellä, missä sitä kipeimmin tarvitaan. Viime kuukausina sota on levinnyt Syyriassa myös isoihin kaupunkeihin.