Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Amnesty-lehdessä 4/2013. Tilaa lehti täältä.

Tarjoilija kiikuttaa pöytään tuoksuvat caffé macchiatot. Kosovon pääkaupunkiin Pristiinaan avataan koko ajan uusia kahvibaareja, ja matkaoppaissa maan kahvikulttuuria kehutaan Italian jälkeen Euroopan parhaaksi. Kävelykadun kojuissa on tarjolla lisää Kosovon ylpeyksiä: vuoristohunajaa ja villapuseroita. Niille on koko ajan enemmän kysyntää, kun eurooppalaiset turistit ovat löytämässä Kosovon luontopolut, kirkasvetiset purot ja edulliset vierasmajat. Kosovon sotaa seuranneesta itsenäistymisestä on vasta neljä vuotta, ja matkailijan silmissä pikkuvaltio voi hyvin ja vahvistuu.

Mielipide on toinen, kun kysyy Valdet Komoranilta. Kolmekymppinen mies on saapunut maaseudulta bussilla Pristinaan anomaan apua. "Suoraan sanottuna, olen epätoivoinen."

Muutama vuosi sitten Komorani lähti Kosovosta paremman elämän toivossa Saksaan. Moni kosovolainen oli lähtenyt sinne töihin jo ennen 90-luvun sotaa, ja väkivaltaisuudet ajoivat pakoon lisää väkeä.

Mutta Saksassakaan ei mennyt hyvin. Koska oleskelulupaan ei ollut mahdollisuuksia, Komorani anoi turvapaikkaa ja sai pariksi vuodeksi perustuloa ja terveydenhoitoa. Sitten tuli kielteinen päätös ja käännytys kotimaahan.

Hän ei ole ainoa. Pelkästään Saksassa on 15 000 kosovolaista ilman oleskelulupaa.

Ankarasta työttömyydestä kärsivä Kosovo on hankalassa tilanteessa. Yksin on vaikea pärjätä, mutta EU on määrännyt pienelle maalle tukun vaatimuksia, jotta unioni suostuisi edes neuvottelemaan kosovolaisten viisumivapaudesta. Sen jälkeen, mahdollisesti, Kosovo saattaa päästä keskustelemaan EU-jäsenyydestä. Yksi tärkeimmistä vaatimuksista on, että Kosovo ottaa EU-maissa oleskelevat kansalaisensa takaisin. Suurin osa palautetaan pakolla.

"Minulle luvattiin apua, jos palaan", Valdet Komorani kertoo.

Moni kosovolainen on EU-maissa kuullut ruusuista tulevaisuuden maalailua, lupauksia ilmaisesta asunnosta ja paremmasta elämästä. Mielikuvien varassa moni on suostunut palaamaan vapaaehtoisesti, ja pettynyt ankarasti.

Kosovon sosiaaliturva on niukka. Komorani asuu nyt kahdeksan sukulaisen kanssa maaseudulla pienessä talossa. Koko perhe sinnittelee veljen saamalla 70 euron sosiaaliavustuksella. Sitä maksetaan niin kauan kun perheessä on alle viisivuotias lapsi. Käännytyksen jälkeen Komorani on saanut valtiolta hygieniapakkauksen ja polttopuita.

Maan kotouttamisvirasto tarjoaa parempaakin kotouttamisavustusta, muttei suinkaan kaikille. Asunnon rakentamis- ja remonttitukea voi saada, jos omistaa tontin tai sodassa vaurioituneen talon. Starttirahaa yrityksen perustamiseen annetaan, jos hakija pystyy todistamaan pätevyytensä.

"Olisin halunnut perustaa puusepänverstaan, mutta minuun ei uskottu", Komorani sanoo.

Hän on käynyt koulua vain kolme luokkaa. Valtaosa Kosovoon palaajista on matalasti koulutettuja.

Paluulennolla Kosovosta Suomeen viereiselle penkille istahtaa harvinaisen suorasanainen virkamies. Nexhat Beqiri on Komoranin ikäinen Kosovon albaani, joka muutti perheensä kanssa Suomeen 12-vuotiaana, opiskeli sosiologiksi ja työskentelee nyt Suomen sisäministeriössä ylitarkastajana. Vanhassa kotimaassaan mies käy tutkimassa pakolla palautettujen kosovolaisten kohtelua ja kotoutumista.

"Etenkin ulkomailla syntyneiden tai pitkään asuneiden lasten ja nuorten on vaikea sopeutua Kosovoon. Osa on unohtanut kielenkin", Beqiri sanoo.

Asiantuntijaa ärsyttää, että eniten EU:n läksytyksestä kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kosovolaiset.

"Nyt Kosovoon häädetään kaikkein köyhin ja haavoittuvin väestö, jotta jossain vaiheessa paremmin menestyvä väki saisi matkustaa Eurooppaan esteettä."

Nexhat Beqiri kertoo ostaneensa juuri kakkosasunnon Mitrovican keskustasta. Ensi keväänä hänkin lähtee patikoimaan sen lähivuoristoon.

Harvalle EU-maassa asuvalle kosovolaiselle matka vanhaan kotimaahan osoittautuu yhtä houkuttavaksi.