"Tajusin reagoineeni huonoihin uutisiin yhtä epärakentavasti kuin keskustelupalstojen kiihkein kynäilijä", tunnustaa kehitysyhteistyöleikkauksista noussutta keskustelua ruotiva Katri Blomster.
(RyAwesome / Flickr.com / cc 2.0)

Artikkeli on julkaistu alun perin Työmaana maailma -lehden numerossa 3/2015.

Kun hallitus ilmoitti leikkaavansa roimasti kehitysyhteistyöstä samalla, kun pakolaiskriisi kärjistyi, menin vikasietotilaan.

Ensimmäisenä iski päänsisäinen kakofonia. Tiedostamattani päätin, että kaikki paranee jos vatvon ongelmia pitkällisesti, ripauksella protestanttista syyllisyyttä aina, kun erehdyin nauttimaan olostani. En edes huomannut muutosta. Omasta mielestäni otin lungisti, mutta oikeasti olin yhtä rento kuin ballistinen ohjus.

Olihan reaktio naurettava. Ihan kuin mikään ongelma ratkeaisi sillä, että elämöi rantasaunassa. Päinvastoin. Ihmiset, jotka säästävät voimiaan ja osaavat palautua, pystyvät järkeviin tekoihin silloin kun niitä tarvitaan. Vahva päästää itsensä vähemmällä.

Toisessa vaiheessa liityin kansalliseen joukkopsykoosiin. En ymmärtänyt, että kaikkia suomalaisia jäyti sama turvattomuuden tunne kuin minua. Eipä sitä kukaan muukaan tajunnut. Jokainen pelkäsi jotakin: Sitä että autetaan tai ettei auteta. Sitä että suuryritysten toimintaa rajoitetaan tai että hyvinvointiyhteiskunta murenee käsiin kuin kaurakeksi.

"Pitkäkestoinen, tuloksellinen kehitysyhteistyö tarvitsee vakaan rahoituspohjan ja huolellista suunnittelua."

Sosiaalinen media muuttui tunnetilojen teurastamoksi, jossa kukaan ei kenenkään mielestä ajatellut oikein. Ne, jotka kannattivat leikkauspolitiikkaa, valittivat että muut valittavat. Osallistuin keskusteluun valittamalla, miten jotkut valittavat että muut valittavat, enkä pitänyt käytöstäni ristiriitaisena.

Julkinen keskustelu ylikuumeni jo ennen kuin syksy värjäsi vaahterat. Jos kehitysavun leikkauksista oli vielä kesän jälkeen väännetty mediassa kättä, nyt se oli jo vanha uutinen. Kukaan ei enää muistanut, että hallitus päätti kasvattaa yritystoimintaa tukevan Finnfundin budjettia 900 prosentilla samaan aikaan, kun kansalaisjärjestöjen hankkeita lopetettiin kuin seinään, ilman arviointeja tai ajallista porrastusta.

Seurasi kolmas vaihe: buuttaus. Tajusin reagoineeni huonoihin uutisiin yhtä epärakentavasti kuin keskustelupalstojen kiihkein kynäilijä. Keskityin vastaamaan äärimmäisiin kommentteihin sen sijaan, että olisin selventänyt yhtä: miksi kehitysyhteistyötä ei kannata tehdä pelkästään vapaaehtoislahjoituksin?

Siksi että me yksilöt olemme arvaamattomia ja epäloogisia. Luulemme tekevämme paljonkin, vaikka oikeasti vain reagoimme välittömiin uhkiin. Unohdamme nopeasti. Puhumme yhtenä syksynä ebolasta, toisena Syyriasta, sitten kodin putkirempasta. Käytämme rahaa vastoin arvojamme.

Pitkäkestoinen, tuloksellinen kehitysyhteistyö tarvitsee vakaan rahoituspohjan ja huolellista suunnittelua. Se on jatkuttava silloinkin, kun media tai mattimeikäläinen ei siihen keskity.

Kirjoittaja on SASKin kehitysviestinnän koordinaattori.

NäkökulmaKehitysyhteistyöleikkaukset kehitysyhteistyö Suomi SASK ryTyömaana maailma

Lue myös

Laskin ja kolikoita

Järjestöjen osuus kehitysyhteistyörahoista uhkaa laskea entisestään

Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepan mukaan järjestöt ovat saamassa ensi vuonna ensimmäistä kertaa lähes 20 vuoteen alle seitsemän prosenttia kehitysyhteistyömäärärahoista. Rauhanjärjestöille taas suunnitellaan uusia leikkauksia.

Suomi viime vuonna suurimpia kehitysavun leikkaajia

Tuoreiden tilastojen mukaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahat putosivat viime vuonna runsaan kolmanneksen edellisvuodesta. Eniten leikattiin monenkeskisestä yhteistyöstä, käytännössä YK-järjestöiltä.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.