Näkökulmat

Erilainen pakolainen

Pakolaisuus on vanha ilmiö, mutta viime aikoina turvapaikkaa on alettu hakea sukupuoli-identiteettiin perustuvaan vainoon vedoten, kirjoittaa Milja Komulainen.
(Kuva: Philippe Leroyer / cc 2.0)

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu Maailmankuva-lehdessä. Tilaa lehti täältä.

Moni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustaja joutuu pakenemaan vainoa. Virheelliset käytännöt turvapaikkaprosesseissa ovat jättäneet useat ilman kansainvälistä suojelua.

Miljoonat ihmiset joutuvat pakenemaan kotimaastaan vainon takia. Pakolaiskäytäntöjen kulmakivenä toimiva dokumentti, YK:n vuoden 1951 pakolaissopimus, määrittää, että kansainvälistä suojelua saa hakea ihminen, jonka henkeä tai vapautta uhataan rodun, uskonnon, kansalaisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen takia.

Pakolaisuus on vanha ilmiö, mutta viime aikoina turvapaikkaa on alettu hakea seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteettiin perustuvaan vainoon vedoten. Euroopan unioniin pyrkii vuosittain tuhansia homoja, lesboja sekä trans- ja intersukupuolisia (HLBTI).

Homofobia on tullut näkyvämmäksi

Viime vuoden joulukuussa Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton kuvasi YK:n ihmisoikeusryhmälle pitämässään puheessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ihmisryhmänä, jonka ihmisoikeudet kielletään yhä liian monessa maailman kolkassa.

Yksityishenkilöiden HLBTI-ihmisiä kohtaan tekemät viharikokset ovat yleisiä ympäri maailmaa, mutta joissain maissa myös valtio syrjii sukupuoli-identiteetiltään tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan valtaväestöstä poikkeavia ihmisiä.

Lievemmissä tapauksissa HLBTI-henkilö ei saa viranomaisilta suojelua väkivallan tai syrjinnän kohteeksi joutuessaan, mutta äärimmäisissä tapauksissa seksuaalinen suuntautuminen on kriminalisoitu laissa. Rangaistukset vaihtelevat sakoista kuolemantuomioon.

Joissain osissa maailmaa suvaitsevaisuus HLBTI-ihmisiä kohtaan on kasvanut huomattavasti, mutta positiivinen kehitys ei ole itsestäänselvyys. YK:n mukaan homofobiset väkivaltarikokset ovat yleistyneet maailmalla viime vuosina, ja myös valtiotasolla on tehty homovastaisia lakialoitteita ja viljelty aggressiivista retoriikkaa. HLBTI-henkilöiden vaino on globaali ongelma, ja moni ihminen tarvitsee kansainvälistä suojelua.

Syrjinnästä ja väkivallasta huolimatta HLBTI-ryhmien ihmisoikeudet ovat nousseet kansainväliselle agendalle vasta viime vuosina. Vuonna 2007 ryhmä ihmisoikeusasiantuntijoita lanseerasi Yogyakartan periaatteet, jotka soveltavat kansainvälistä ihmisoikeuslakia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Huomattava merkkipaalu HLBTI-oikeuksissa ovat myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n vuonna 2008 antamat suositukset. Ne määrittelevät, kuinka HLBTI-ryhmien vainon takia kansainvälistä suojelua hakevan turvapaikkahakemusta tulisi käsitellä. Tätä nykyä on yleisesti hyväksyttyä, että HLBTI-ihmiset kuuluvat YK:n pakolaissopimuksessa mainittuun kategoriaan "tietty yhteiskunnallinen ryhmä" ja ovat täten vainon uhreiksi joutuessaan oikeutettuja hakemaan suojelua.

HLBTI-pakolaisia vastaanottavien valtioiden käytännöt ovat kuitenkin monin paikoin puutteellisia. Näitä puutteita on valottanut vuonna 2011 COC Netherlands -järjestön sekä Amsterdamin VU-yliopiston julkaisema tutkimus Homofobiaa paossa. Se vertaili Euroopan maiden turvapaikkahakemusten käsittelyä ja löysi merkittäviä ongelmia useiden maiden käytännöissä. Myös Suomi oli mukana tutkimuksessa.

Seksuaalisuutta ei voi todentaa

Sukupuoli-identiteetin ilmaisemiseen ja todentamiseen liittyvät kysymykset nousevat tutkimuksessa voimakkaasti esille. Yksi huomattavimmista HLBTI-turvapaikanhakijoiden kohtaamista vaikeuksista on vainon todistamisen tarve.

Uskottavuusvaatimuksen mukaan turvapaikanhakijan tulee pystyä osoittamaan, että hän joutuu vainon kohteeksi, mikäli hänet lähetetään takaisin kotimaahansa. Maahanmuuttoviranomaisten tulee päättää, onko seksuaalisuuteen perustuvan vainon vaara kotimaassa todellinen. Vainon todistaminen on usein kaikenlaisille pakolaisille vaikeaa, mutta uudenlaisia haasteita kohdataan, kun vainon syynä on sukupuoli-identiteetti tai seksuaalisuus.

"Asiaa vaikeuttaa se, että päätös uskottavuudesta on virkamiespäätös. Miten kukaan voi määritellä, onko joku homo- tai transseksuaali?" pohtii turvapaikkakysymyksiin muun muassa Vapaa liikkuvuus -verkoston kautta perehtynyt sosiologi Mervi Leppäkorpi.

Vaikka vainon uhan uskottavuus on oleellinen kysymys kaikissa turvapaikkahakemuksissa, Leppäkorven mukaan juuri homoseksuaalien tai transseksuaalien hakemusten käsittelyssä tulee voimakkaasti esille virkamiesten valta uskottavuutta päätettäessä.

Seksuaalisuus ei ole tiettyyn hetkeen kiinnitettävissä oleva ominaisuus, vaan se muuttuu yksilön elämän aikana. Siksi seksuaalisuuden tai siihen perustuvan vainon uskottavuuden arvioiminen on lähes mahdotonta. UNHCR:n mukaan hakijan identifioitumisen seksuaalivähemmistön edustajaksi tuleekin riittää todisteeksi.

Kaikissa maissa tätä suositusta ei kuitenkaan ole noudatettu. Räikein esimerkki lienee Tšekeistä, jossa suoritettiin testejä seuraamalla turvapaikanhakijoiden reaktioita pornoelokuviin. Käytäntö sai mittavaa kritiikkiä perusoikeuksien virastolta, Euroopan komissiolta, kansalaisjärjestöiltä ja UNHCR:ltä ja lakkautettiin vuonna 2009. Näin pitkälle viety testaaminen on harvinaista, mutta myös Suomessa on käynyt ilmi tapauksia, joissa haastattelijat eivät yksinkertaisesti usko hakijan olevan seksuaalivähemmistön edustaja tai joutuvan tämän takia vainon kohteeksi kotimaassaan.

"Turvapaikanhakijan todistusvastuu tässä tilanteessa on todella raskas", Leppäkorpi toteaa.

Uskottavuusvaatimus on osoittautunut ongelmaksi muun muassa tapauksissa, joissa turvapaikanhakija on kertonut seksuaalisuuntautumisestaan vasta ensimmäisen turvapaikkahaastattelun jälkeen. Taustalla on useimmiten tiedonpuute. Mervi Leppäkorpi kertoo, ettei turvapaikanhakijoille aina kerrota, että juuri seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti on peruste turvapaikkahakemukselle. Monet turvapaikanhakijat ovat Suomeen tullessaan hyvin peloissaan eivätkä välttämättä tiedä homo- tai transseksuaalisuuden olevan laillista. He saattavat siksi salata seksuaalisuutensa maahanmuuttoviranomaisilta ensimmäisissä turvapaikkahaastatteluissa.

Joissain tapauksissa käy niin, että hakemuspäätöstä odotellessaan hakija oppii seksuaalisuutensa olevan Suomessa hyväksyttyä ja lisää nämä tiedot hakemukseensa jälkeenpäin. Homofobiaa paossa -raportin tekoon osallistunut asiantuntija Outi Lepola kertoo, että ellei hakija kerro homoseksuaalisuudestaan ja siihen liittyvän vainon pelosta heti hakemusta tehdessään, viranomaiset todennäköisesti epäilevät hakemuksen uskottavuutta. Myös Mervi Leppäkorpi arvioi perusteluiden lisäämisen ensimmäisen turvapaikkahaastattelun jälkeen olevan äärimmäisen vaikeaa.

"Ei kenenkään tänne toiselta mantereelta tulevan voida olettaa tietävän tarpeeksi suomalaisesta yhteiskunnasta ja siitä, mitä voi sanoa", hän pohtii.

Takaisin kaappiin

Suomessa on ilmennyt useita tapauksia, joissa turvapaikanhakija on käännytetty kotimaahansa "varovaisuusvaatimuksen" nojalla. Tällöin turvapaikanhakijan oletetaan pystyvän elämään kotimaassaan turvallisesti, mikäli tämä salaa seksuaalisen suuntautumisensa tai esimerkiksi muuttaa uudelle paikkakunnalle. Esimerkiksi iranilaisen miespuolisen turvapaikanhakijan todettiin voivan palata kotimaahansa, sillä tämä oli ennen turvapaikanhakua onnistunut elämään salatuissa parisuhteissa miesten kanssa. Iranissa homoseksuaalisuus on kielletty lailla, ja siitä voidaan tuomita kuolemaan. Teloituksia homovastaisen lain varjolla tehtiin viimeksi syyskuussa 2011.

"Se, että henkilö voi lähtömaassaan elää "kaapissa", ei ole UNHCR:n mukaan millään tavalla hyväksyttävä käytäntö", Mervi Leppäkorpi painottaa.

Vaatimus varovaisuuteen riitelee voimakkaasti ihmisoikeusperiaatteiden kanssa. Yogyakartan periaatteissa painotetaan, että myös HLBTI-ihmisillä on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen. Tämä sisältää identiteetin tai henkilöyden ilmaisemisen puheen, esiintymisen, pukeutumisen, ruumiinominaisuuksien, nimen valinnan tai millä tahansa muin keinoin. Se, että turvapaikanhakijaa vaaditaan piilottamaan seksuaalisuutensa, on selkeästi näiden oikeuksien vastaista.

Käytäntöjä kehitetään jatkuvasti

Mervi Leppäkorpi epäilee ongelmien johtuvan osittain siitä, ettei pakolaissopimusta ole päivitetty vastaamaan nykypäivän konflikteja.

"Käytännöt eivät vastaa niitä asioita, joita ihmiset tänä päivänä joutuvat pakenemaan", hän toteaa. Turvapaikkahakemukset seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella ovat myös Suomessa verrattain uusi ilmiö, ja käytännöt kehittyvät hiljalleen.

Räikeät virheet menettelyissä eivät ole jääneet täysin huomaamatta. Suomen Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo painottaa, että erityisesti varovaisuusvaatimukseen on kiinnitetty huomiota. Hän vakuuttaa, että Maahanmuuttovirasto on Homofobiaa paossa -raportin löydösten ansiosta ja jo ennen tutkimuksen julkaisua pyrkinyt kehittämään käytäntöjään parempaan suuntaan. Positiiviseen kehitykseen on vaikuttanut vuoden 2012 tammikuussa tehty korkeimman hallinto-oikeuden päätös, joka selkeästi kieltää HLBTI-turvapaikanhakijoiden käännyttämisen varovaisuusvaatimukseen nojaten.

"Käytännöissämme oli epätarkkuuksia, joihin olemme nyt tehneet muutoksia", Repo toteaa. Outi Lepola arvelee, ettei turvapaikan saannin vaikeus välttämättä johdu seksuaalisuuteen liittyvistä ennakkoluuloista tai käsityksistä.

"Taustalla vaikuttavat yleisesti turvapaikanhakijoihin ja Suomeen pääsyyn liittyvät asenteet, jotka ilmeisesti vaihtelevat eri henkilöiden välillä myös Maahanmuuttoviraston sisällä", Lepola toteaa. HLBTI-turvapaikanhakijoiden kokemukset muistuttavat kuitenkin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta maailmassa. Monissa maissa HLBTI-ihmiset ovat edelleen heikossa asemassa ja joutuvat kohtaamaan vainoa, väkivaltaa ja syrjintää.

On vielä matkaa siihen, että homojen, lesbojen, biseksuaalien, sekä trans- ja interseksuaalien ihmisoikeudet tunnustetaan niin kansainvälisessä kuin maakohtaisessa lainsäädännössä.

NäkökulmaHlbti-oikeudet Suomessa ihmisoikeudetseksuaalisuuspakolaisetsananvapaus MaailmanKuvaUNHCRVapaa liikkuvuus -verkosto

Lue myös

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.