Avoin kirje presidentti Putinille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avoin kirje presidentti Putinille

Venäläiset järjestöt eivät hyväksy loukkaavaa agenttileimaa, kirjoittaa Amnesty Internationalin Moskovan johtaja Sergei Nikitin.


Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Amnesty Internationalin blogissa.

Jotkut Neuvostoliiton salaisen palvelun jäsenistä tulivat töihin KGB:hen sen jälkeen, kun he olivat katsoneet elokuvia Neuvostoliiton salaisista agenteista ja vihollisen vakoojista. Monet heistä aivan avoimesti myönsivät sen.

Näissä elokuvissa neuvostoliittolaiset esitettiin tiedustelijoina, kun taas ulkomaalaiset olivat poikkeuksetta urkkijoita. Vuosien ajan hallituksen sensuuri esti James Bond -elokuvien näkymisen television ruuduilla, koska ne olivat ulkomaalaista tuotantoa. 90-luvulla videokasetit yleistyivät ja James Bond tuli tunnetuksi koodinimellään Agentti 007. Vetävästä ulkonäöstään huolimatta James Bond ei ollut hahmo, johon venäläiset olisivat voineet samaistua.

Vuosien mittaan nämä vakoojafilmien fanit siirtyivät KGB:stä muihin tehtäviin, mutta kuva ulkomaisesta vihollisagentista vaikuttaa piintyneen heidän muistoihinsa. Kuka tietää, ehkä nämä muistot ovat syynä siihen, että nykyään voi saattaa jonkun huonoon valoon kutsumalla häntä "agentiksi". Epämiellyttävät assosiaatiot hoitavat halventamisen, sillä venäläiset eivät pidä "agenteista".

Monien silmissä jokainen, joka kritisoi hallitusta – mukaan lukien kansalaisjärjestöt – ansaitsee tulla kutsutuksi tällä nimellä. Agenteiksi nimitettyjen joukossa on myös kansalaisjärjestöjä, jotka ovat syyttäneet hallitusta ihmisoikeusloukkauksista ja yrittäneet näin tehdä osansa suojellakseen tavallista kansalaista viranomaisten laittomilta teoilta. Nämä ihmisoikeuspuolustajat olivat piikki Venäjää hallinnoivan eliitin lihassa. Viranomaiset päättivät toimia.

Sanoista tekoihin

Duuman esittelemä laki astui voimaan kaksi vuotta sitten. Laki tunnetaan maailmalla lakina "ulkomaisista agenteista", vaikka oikeasti kyseessä on vain lakimuutos jo olemassa olleeseen lakiin, joka koskee "ei-kaupallisia järjestöjä". Päivitettyä lakia kaikkine uutuuksineen ei otettu heti käyttöön, mutta helmikuussa 2013 Venäjän syyttäjänvirasto aloitti laajat kansalaisjärjestöjen tarkastusratsiat ympäri maan. Nämä tutkimukset jatkuivat suullisilla käsittelyillä tuomioistuimessa. Alkoi massiivinen kampanjointi kansalaisjärjestöjen mustamaalaamiseksi.

Viranomaisten vaatimuksista huolimatta ihmisoikeusaktivistit kieltäytyivät kutsumasta itseään "ulkomaisiksi agenteiksi" vapaaehtoisesti. Venäläisten kansalaisjärjestöjen yhteinen päätös kieltää olevansa ulkomaisia agentteja herätti laajaa ihailua.

"Järjestö toisensa jälkeen joutuu rekisteriin ja saa ”ulkomaisen agentin” stigman"

Venäjän viranomaisten oli kiireesti muokattava lakia. Lakimuutosten jälkeen järjestö on voitu liittää "ulkomaisten agenttien" listalle oikeusministeriön yksipuolisella päätöksellä, ilman oikeusistuimen päätöstä. Johtavat ihmisoikeusjärjestöt ovat tälläkin listalla. Järjestö toisensa jälkeen joutuu rekisteriin ja saa "ulkomaisen agentin" stigman.

Mustamaalausta, propagandaa ja valheita

Venäläiset kansalaisjärjestöt eivät hyväksy tätä loukkaavaa leimaa. Yksikään väkisin rekisteröidyistä järjestöistä ei aio valehdella itselleen tai yhteiskunnalle. He eivät ole "agentteja". Kansalaisjärjestöjen edustajat kaikkialla maassa työskentelevät kansalaisten hyväksi puolustamalla ihmisiä, jotka ovat joutuneet Venäjän viranomaisten loukkausten kohteeksi.

Kansalaisjärjestöaktivisteihin kohdistuneet paineet ja mustamaalaus, valtion propaganda, valheet ja loukkaukset ovat tehneet ihmisoikeuspuolustajien ja ympäristöaktivistien elämän todella vaikeaksi. Kansalaisjärjestöjen maailmanlaajuinen tuki venäläisille järjestöille kuitenkin näyttää, että venäläisjärjestöjen kamppailu olemassaolostaan on huomattu.

Nyt, kun kansalaisjärjestölain voimaantulosta on kulunut kaksi vuotta, jo lähes 150 kansainvälistä kansalaisjärjestöä on allekirjoittanut kirjeen presidentti Putinille. Kirjeessä vaaditaan häpeällisen "agenttilain" purkamista.

Toimitimme tämän kirjeen presidentin kansliaan toimittajien seuratessa tiiviisti. Kollegani 32 maasta allekirjoittivat kirjeen ja nyt odotamme Venäjän viranomaisten reagointia.

Toimitimme kirjeen mukana kuusi sivua allekirjoituksia ja suurikokoisen julisteen kirjeestä. Yllätykseksemme molemmat otettiin vastaan, vaikka julisteemme aiheuttikin hämminkiä hallinnon työntekijöiden keskuudessa.

Totuus ja oikeus voittavat lopulta

Joku saattaisi sanoa, että tekomme ovat merkityksettömiä. Se ei pidä paikkaansa. Yli 50 vuotta Amnestyn aktivismia ympäri maailman osoittaa päinvastaista.

Maamme historiasta löytyy synkempiäkin ajanjaksoja. Olemme kokeneet useita valheellisia kampanjoita ja yksittäisten ihmisten, ryhmien sekä kansakuntien mustamaalausta. Loanheittäjät ovat aina laulaneet samaa säveltä kuin viranomaiset.

Historian vääjäämätön kurssi kuitenkin osoittaa, että totuus ja oikeus voittavat lopulta. Se saattaa viedä vuosia ja joskus se vaatii paljon voimia. Kaikki me tiedämme, että "ulkomaisiksi agenteiksi" leimatut ihmiset ovat rohkeita ihmisiä. Lopulta tätä historiamme synkkää sivua muistellaan inhoten.

Kirjoittaja on Amnesty Internationalin Moskovan toimiston johtaja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia