Äidin kivulias valinta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Äidin kivulias valinta

Äiti toivoo poikia, koska tyttäret tuovat mukanaan raskaan vastuun. Äitien ja tytärten taakka on valtava: heidän harteillaan lepää koko perheen kunnia. Sukuelinten silpominen on yksi tapa varmistaa, ettei tytär aiheuta häpeää, kirjoittaa Grace Kerubo.

Artikkeli on julkaistu alun perin Solidaarisuuden blogissa.

Katselin toissa päivänä National Geographic -kanavalta dokumenttia elefanteista. Elefanttiäiti oli erityisen koskettava.

Toisin kuin gorillat tai tiikerit, elefanttiäiti keskittyy lapsensa hoivaamiseen, suojeluun ja rohkaisemiseen kurinalaisella otteella. Hän huolehtii ensisijaisesti poikasistaan. Emot suojelevat hätään joutuneita pienokaisia ja ovat ääritapauksissa valmiit uhraamaan henkensä.

Tinkimätön uskollisuus ja omistautuminen tuovat mieleen tyypillisen kisii-heimon äidin. Kutsukaamme häntä nimellä Kemunto.

Kemunto on oppinut äidiltään, että hänen on tehtävä töitä ankarasti, jotta lapset saavat ruokaa vatsaan ja pääsevät koulutielle.

Kemunto on oppinut isältään, että suuri osa miehistä jättää vastuun lapsista äideille.

Vehreän, hedelmällisen maan kasvattina hän tietää maanviljelyn tärkeyden. Kemunto menee maatilkulle aikaisin aamulla, saateltuaan lapset kouluun ja tehtyään miehelle aamiaisen. Aviomies menee useimmiten tapaamaan toisia miehiä, joko muodollisiin tapaamisiin tai tienvarsille aikaa tappamaan.

”Aivan kuten elefanttiäiti, Kemunto haluaa parasta tyttärelleen.”

Kemunto ei välitä, sillä koko hänen elämänsä työnjako miesten ja naisten välillä on ollut tällainen.

Kisii-äiti Kemunto tulee kotiin puoliltapäivin valmistamaan lounasta koulusta palaaville lapsille, mutta erityisesti miehelleen. Kisiiläisillä on sanonta: aviomies on vaimon esikoinen, hän tulee aina ensin.

Sitten alkaa päivän seuraava vaihe. Kemunto pesee astiat, pyykkää, hakee vettä joesta, lakaisee talon ja pihamaan, kerää polttopuita, kitkee rikkaruohot vihannestarhasta ja kerää vihanneksia myytäväksi torilla illemmalla.

Jotenkin hänen on ehdittävä tehdä myös illallinen ja jos hän on onnekas, käydä kylvyssä ja vaihtaa vaatteet. Jos Kemunto on tuore äiti, hänen pitää askareiden lisäksi ruokkia ja kylvettää vauva, joka kulkee koko päivän kantoliinassa mukana.

Kun Kenian hallitus teki peruskoulusta pakollista, asiat mutkistuivat monille äideille. Nyt perheen vanhimmat lapset menevät kouluun sen sijaan, että auttaisivat äitiä nuorempien sisarusten hoidossa. Äidin työtaakka kasvoi.

Tyttären kunnia on perheen kunnia

Kemunto haluaisi enemmän poikia kuin tyttäriä perheeseensä. Tyttäristä hänellä on valtava vastuu.

Me kisiiläiset uskomme, että tytöt perivät ominaisuutensa äideiltä ja äidin sukulaisilta, kun taas pojat perivät ominaisuutensa isän puolelta. En tiedä onko se tieteellisesti tai uskonnollisesti perusteltua, mutta meille se on totta. Tällä on valtava merkitys äidille.

Äidin on varmistettava, että tyttärestä kasvaa kunnon tyttö, joka säilyttää perheen kunnian.

Olemme uskonnollista väkeä ja meille hyvän ihmisen mitta on moraali, erityisesti seksuaalimoraali. Jos Kemunton tyttäret käyttäytyvät kyseenalaisesti, heidän äitinsä harteille lankeaa koko syy. Äiti ja äidin sukulaiset ovat syyllisiä, he ovat siirtäneet nämä sopimattomat piirteet tyttöön. Pojan tilanne on erilainen, hänen miehisyyttään ylistetään ja isä sekä isän suku saa kunniaa.

Aivan kuten elefanttiäiti, Kemunto haluaa parasta tyttärelleen.

Niinpä hän tekee kaikkensa varmistaakseen, että tytär ei aiheuta häpeää. Hän ravitsee tyttöä Raamatun jakeilla seksuaalisesta puhtaudesta, vahtii tytön liikkumista, lähettää hänet isoäidin ja tätien luokse saamaan ohjausta ja neuvoja. Hän asettaa tarkat säännöt pukeutumiselle ja kaverisuhteille.

Hän vie tyttären ympärileikattavaksi hillitäkseen seksuaalisia haluja.

Samaan aikaan Kemunton aviomies seuraa kaikkea tätä sivusta, hermostuneena tarkkaillen minkälainen tyttärestä lopulta tulee, usein valmiina syyttämään Kemuntoa kaikista virheistä.

Välttyäkseen tuskalta ja nöyryytykseltä, Kemunto ei hellitä tyttärensä suhteen.

Tästä syystä tyttöjen sukuelinten silpominen on edelleen tärkeä osa kisii-tytön elämää. Tytön äiti nähdään syyllisenä silpomiseen, vaikka myös hän elää kulttuuristen odotusten paineessa.

Silpomaton tyttö on häpeä

Jos tyttö mielii päästä naimisiin, hänellä on oltava kaikki arvostettavat, äidiltä perityt luonteenpiirteet.

On syytä olla huolissaan, jos Kemunton tytär ei ole naimissa kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen mennessä. Syy naimattomuuteen on nimittäin uskomusten mukaan tytön luonteessa: hän on töykeä, ei riittävän nöyriä vaimoksi, kevytkenkäinen tai yksinkertaisesti kirottu.

Silpomattomalla tytöllä on kaikki yllä kuvatut luonteen heikkoudet. Silpominen merkitsee ennen kaikkea tottelevaisuutta, asettumista naiselta vaadittuun rooliin ja ominaisuuksiin.

Kemunto ei halua vetää omaa ja tyttärensä nimeä mutaan, niinpä hän vie tyttären silvottavaksi.

Häpeä ei ole ainoa syy. Kemunto pelkää myös joutuvansa aviomiehen loukkaamaksi ja pahoinpitelemäksi – ehkä jopa hylkäämäksi. Miehen koko perhe voi kääntää epäonnistuneelle äidille selkänsä.

Tytön sukuelinten silpominen takaa perheen hyväksynnän, auttaa äitiä välttämään silpomattoman tyttären aiheuttaman häpeän koko perheelle ja antaa tyttärelle mahdollisuuden opiskella ilman vaaraa teini-iän raskaudesta. Kun aika on oikea, tytär löytää kunnioitettavan ja sopivan miehen.

Mikä on parasta tyttärilleni?

Äitinä kamppailen itsekin kaiken tämän kanssa. Kisii-kulttuurimme uskomukset vaikuttavat minussa, mutta samalla tiedän mitä sukuelinten silpominen tekee tytöille. Olen jatkuvassa väittelyssä itseni kanssa: mikä on parasta tyttärilleni?

Olen kuitenkin lähes varma, että heistä tulee menestyviä naisia ilman sukuelinten silpomista.

Järjellä ajatellen silpominen ei ole ratkaisu, sillä vaikka 96 % tytöistämme silvotaan, meillä on samaan aikaan paljon teiniraskauksia, prostituutiota ja aviorikoksia.

Tiedän, että jotain on pielessä, kun HIV-lukemat ovat niin korkeat nuorilla ja vanhoilla, naimisissa olevilla ja naimattomilla.

Tiedän, että silpominen ei ratkaise näitä ongelmia. Tiedän, että Kemunto tarvitsee tietoa lopettaakseen silpomisperinteen.

Ennen kaikkea tiedän, että Kemunton tyttäret ansaitsevat paremman mahdollisuuden elämässä.

Grace Kerubo bloggaa ja työskentelee Manga Heart –järjestössä, joka on sitoutunut kamppailemaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sukuelinten silpomista vastaan yhdessä Solidaarisuuden kanssa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia