Afrikan aivovuotoa kammetaan takaisin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afrikan aivovuotoa kammetaan takaisin

Keniassa on arvioitu, että vuosittain valmistuvista 600 lääkäristä jopa 40 prosenttia lähtee maasta. Nyt aivovuotoa yritetään suitsia monin konstein ympäri maailman.

Hoitaja ja potilas sairaalassa

Zimbabwe on menettänyt runsaasti lääkäreitä ja sairaanhoitajia ulkomaille, mikä vaikeuttaa terveydenhuoltoa kotimaassa. Kuva: Jeffrey Moyo / IPS.

 (IPS) -- Aivovuoto Saharan eteläpuolisesta Afrikasta on maailman huolestuttavin, koska koulutetun työvoiman osuus alueelta lähtevistä siirtolaisista on korkeampi kuin muissa kehitysmaissa, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi.

Se ennustaa, että siirtolaisuus Saharan eteläpuolisesta Afrikasta teollisuusmaihin voi kasvaa 34 miljoonaan henkeen vuonna 2050, kun se oli 7 miljoonaa vuonna 2013.

Malawissa ja Zimbabwessa erityisesti lääkärien ja sairaanhoitajien maastamuutolla on laajat sosiaaliset vaikutukset suorien taloudellisten menetysten ohella. Keniassa on arvioitu, että vuosittain valmistuvista 600 lääkäristä jopa 40 prosenttia lähtee maasta.

Afrikan maiden itsenäistyminen 1960-luvulla aiheutti koulutetun työvoiman tarpeen kasvun. Koulutusta lisättiin ja väkeä lähetettiin ulkomaille oppiin. Varsinkin sosialistimaissa opiskelleiden edellytettiin palaavan palvelemaan kotimaansa kehitystä.

1980-luvulle tultaessa kehitysoptimismi vaihtui vyönkiristysohjelmiin, mikä vähensi julkisen alan työpaikkoja. Moni afrikkalaisnuori katsoi parhaaksi opiskella ammatin, jolla on kysyntää ulkomailla.

Kysyntää löytyi ulkomailta

Ranska tarvitsi lisää lääkäreitä ja Saksa teollisuuden työvoimaa. Globalisaatio voimisti työmarkkinoiden kansainvälistymistä. Afrikan maiden oma politiikka ja ulkoiset tekijät saivat aikaan sen, että siirtolaisuus muuttui tilapäisestä pysyväksi.

Nyt aivovuodon tyrehdyttäminen näyttää mahdottomalta. Paluuohjelmat eivät pure, jos ei kajota maastamuuton syihin.

Yhtenä ratkaisuna esitetään ulkomaille lähteneiden eli diasporan houkuttelemista pitämään kursseja Afrikan yliopistoissa. Esimerkiksi Kamerunin Université des Montagnes on tehnyt tästä sopimuksia ranskalaisten ja italialaisten yliopistosairaaloiden ja oppilaitosten kanssa.

Belgiaan asettuneet kamerunilaiset farmaseutit ovat tarjoutuneet pitämään johdantokursseja kotimaassaan. Belgian kamerunilaisten lääkärien yhdistys on vuodesta 2010 järjestänyt ammatillisia konferensseja kamerunilaisille.

Edestakainen muuttoliike

Saksassa on alettu suosia ”edestakaista muuttoliikettä”, jossa ulkomaalaiset saavat tulla muutamaksi vuodeksi erikoistumaan ammattiinsa ja palata sen jälkeen kotimaahansa. Tietojen vaihdon uskotaan hyödyttävän kumpaakin maata. Lisäksi kehitysmaista tulevat solmivat hyödyllisiä kontakteja ja ansaitsevat rahaa, jota voi investoida kotimaan kehittämiseen.

Myös Yhdysvalloilla ja Kanadalla, sekä vähemmässä määrin Britannialla ja Ranskalla, on molempia osapuolia hyödyttäviä akateemisia ohjelmia Afrikan maiden kanssa.

Afrikkalaisen diasporan edustajat saavat kansainvälistymisestä varmuutta taitojensa kilpailukykyisyydestä. Kotimaahan jäävien taidot uhkaavat näivettyä, koska työympäristö on huono eikä kannusta menestymään.

Se pätee erityisesti yliopiston opettajiin, tutkijoihin ja terveysalan ammattilaisiin sekä viime aikoina myös it-, rahoitus- ja bioteknologia-alaan.

Aivovuodon muuntaminen edestakaiseksi liikkeeksi voi luoda pohjaa uudenlaisille yhteistyömuodoille, uusille kehitysmalleille Afrikassa ja vaikuttamistavoille, jotka saavat voimansa kansainvälisestä sosiaalistumisesta.

Kirjoittaja on korkeakouluopetukseen perehtynyt kamerunilainen tutkija ja konsultti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia