Yhdysvallat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvallat

Palautettujen siirtolaisten pelätään levittävän koronavirusta Keski-Amerikassa – Yhdysvallat ja Meksiko ovat karkottaneet siirtolaisia ilman testejä

Joukko miehiä istumassa tuoleilla riveissä, osa kumartuneina.

Palautettujen siirtolaisten pelätään levittävän koronavirusta Keski-Amerikassa – Yhdysvallat ja Meksiko ovat karkottaneet siirtolaisia ilman testejä

Maailman pahin korona-alue, Yhdysvallat, ja siirtolaisten läpikulkumaa Meksiko ovat alkuvuodesta passittaneet tuhansia keskiamerikkalaisia kotiin testaamatta näitä. Esimerkiksi Guatemalassa jopa puolet tartunnoista on Yhdysvalloista karkotetuilla.

Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista

YK:n Länsi-Afrikan ja Sahelin toimiston johtaja  kirjoituspöydän takana

Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista

Osa asiantuntijoista uskoo, että Yhdysvaltain sotilaallinen vetäytyminen Länsi-Afrikan maista lisäisi terrorismin uhkaa. Osa taas on sitä mieltä, ettei vaikutus olisi kovinkaan merkittävä, sillä tähän mennessä sotilaat eivät ole saavuttaneet paikallisten luottamusta ja ovat jopa kärjistäneet kriisejä.

Amnesty: Yhdysvalloissa valmistettu pommi tappoi siviilejä Jemenissä

Mielenosoittajia, joilla mm. kyltti "Saudi Arabia starves children"

Amnesty: Yhdysvalloissa valmistettu pommi tappoi siviilejä Jemenissä

Kesäkuussa asuinrakennukseen osunut, Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien johtamalle liittoumalle myyty pommi tappoi kuusi siviiliä. Amnesty vaatii asevientikieltoa Jemeniin.

Tutkimus: Yhdysvaltain politiikka on lisännyt abortteja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

Mielenosoittajia pinkkien kylttien kanssa

Tutkimus: Yhdysvaltain politiikka on lisännyt abortteja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

Yhdysvaltain republikaanipresidentit ovat 1980-luvulta lähtien kieltäneet ulkomaanavun järjestöiltä, jotka edes mainitsevat abortin. Tuoreen, vuosia 1995–2014 käsittelevän tutkimuksen mukaan tulokset ovat olleet päinvastaiset kuin toivottiin. Trumpin aikana politiikka on kiristynyt.

Mikä on asevalvonnan tulevaisuus?

Lasten siluetti ja metalliromua

Mikä on asevalvonnan tulevaisuus?

Asevalvonta on tärkeää aseiden vähentämisen kannalta mutta myös siksi, että toisiaan vastustavat tahot kohtaavat. Se, ettei asevarusteluun liittyvistä kysymyksistä enää keskustella yhdessä saman pöydän ääressä, lisää konfliktin riskiä, kirjoittaa Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg.

Yhdysvaltain saarron kiristyminen heikentää Kuuban taloustilannetta

Auto hotellin edustalla Havannassa Kuubassa

Yhdysvaltain saarron kiristyminen heikentää Kuuban taloustilannetta

Yhdysvallat otti viime viikolla käyttöön aiemmin jäissä olleen lakipykälään. Se antaa maan kansalaisille mahdollisuuden haastaa oikeuteen ulkomaisia henkilöitä ja yrityksiä, jotka ovat käyttäneet Kuuban kansallistamaa, yhdysvaltalaisille ennen vallankumousta kuulunutta omaisuutta. Vaikutukset voivat olla vakavat.

Ulkomaiden osuus Yhdysvaltain uutisissa kutistuu – Jemen sai viime vuonna kolmella kanavalla tv-aikaa 20 minuuttia

Pilvenpiirtäjän yläosa, NBC:n logo

Ulkomaiden osuus Yhdysvaltain uutisissa kutistuu – Jemen sai viime vuonna kolmella kanavalla tv-aikaa 20 minuuttia

Tuoreen tutkimuksen mukaan viime vuonna ulkomaanuutisten osuus kolmen tärkeimmän uutiskanavan sisällöistä osuus oli mittaushistorian pienin. ”Uutisagenda on pinnallinen, sensaatiohakuinen ja yhä enemmän sisäänpäin kääntynyt”, sanoo tutkimuksen tehnyt Andrew Tyndall.

Uusi ydinvarustelukierre uhkaa – Kehitystä on vaikea ennustaa, sillä suurvaltojen presidentit osaavat yllättää

Solmuun kierrettyä revolveria esittävä patsas New Yorkissa

Uusi ydinvarustelukierre uhkaa – Kehitystä on vaikea ennustaa, sillä suurvaltojen presidentit osaavat yllättää

Kansainväliset sopimukset ovat viime vuosikymmeninä vähentäneet tuntuvasti ydinaseiden määrää. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus INF-sopimuksesta vetäytymisestä kertoo sovun murenemisesta. Kehityksen suuntaa on mahdotonta ennustaa, kirjoittaa Tukholman rauhantutkimusinstituutin Siprin johtaja Dan Smith.

Yhdysvaltain tukileikkauksista Palestiinassa kärsii myös Israel

Ilmakuva tyttökoulun pihalta Gazasta

Yhdysvaltain tukileikkauksista Palestiinassa kärsii myös Israel

Yhdysvallat on ilmoittanut leikkaavansa rahoituksen palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöltä UNRWA:lta painostaakseen palestiinalaisia rauhanneuvotteluihin. Samalla on kuitenkin unohtunut, että jos UNRWA menettää kykynsä huolehtia palestiinalaisista, Israel on lain mukaan velvollinen tekemään sen, kirjoittaa kansainvälisen oikeuden asiantuntija Mona Ali Khalil.

Tilaa aihepiirin Yhdysvallat RSS-syöte