Peru | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Peru

Vuodenaikoja ei pysty enää ennustamaan Andeilla

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Vuodenaikoja ei pysty enää ennustamaan Andeilla

Ilmastonmuutos haastaa naisten vaaliman perimätiedon Perun maaseudulla.

Peru tutkii naisten pakkosteriloinnit

Logo, jossa keltaisella pohjalla musta kynttilä, jonka ympärillä piikkilanka ja teksti "Amnesty International".

Peru tutkii naisten pakkosteriloinnit

Jopa 200 000 naista pakkosteriloitiin Perussa 1990-luvulla Alberto Fujimorin presidenttikaudella.

Kultakuume leviää Perun Amazoniassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kultakuume leviää Perun Amazoniassa

Talouskriisi on lietsonut kullan hinnan huippulukemiin. Samaan aikaan Perun viidakkoalueet ovat täyttyneet laittomista kultakaivoksista, kirjoittaa Maria Ruuskanen.

Perusta uusi keksintö kullan jalostamiseksi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Perusta uusi keksintö kullan jalostamiseksi

Perulainen keksintö säästää maan luontoa, eli erottaa jalometallin maa-aineksesta ilman elohopeaa.

Suomalaiset kierrätysvaatteet tukevat päiväkotia Perussa

Suomalaiset kierrätysvaatteet tukevat päiväkotia Perussa

Neljäsosa perulaisen päiväkodin budjetista rahoitetaan Ahvenanmaan Emmauksen lahjoittamien kierrätysvaatteiden tuotolla.

Perun viljelijät vaihtoivat hakkuut metsänsuojeluun

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Perun viljelijät vaihtoivat hakkuut metsänsuojeluun

"Ilman metsää meillä ei ole vettä eikä siten elämääkään", sanoo maanviljelijä Pablo Escudero.

Perun sisällissodan naisuhrit vailla oikeutta

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Perun sisällissodan naisuhrit vailla oikeutta

Perun armeija soti vuosina 1980-2000 maolaississijärjestö Loistavaa polkua vastaan. Sisällissodassa myös Perun armeijan sotilaat käyttivät seksuaalista väkivaltaa kidutuksen, rankaisun ja koston

Perun kaivoksille vaaditaan windfall-veroa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Perun kaivoksille vaaditaan windfall-veroa

Metallien maailmanmarkkinahintojen huima nousu on kiihdyttänyt Perussa vaatimuksia, että kaivosyhtiöitä pitäisi verottaa näistä ansiottomista, niin sanotuista windfall-voitoista, tai louhintaoik

Perun intiaanit kasvattavat laadukasta ja reilua luomukahvia

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Perun intiaanit kasvattavat laadukasta ja reilua luomukahvia

Ketsua- ja aymaraintiaanit kasvattavat huippulaatuisia luomuerikoiskahveja Perun kaakkoisen Sandian maakunnan kukkuloilla. Tunki-kahvi kelpasi tänä vuonna Lontooseen maailman parhaiden kahvien messuille.

Tilaa aihepiirin Peru RSS-syöte