Guinea | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Guinea

Ebola on edelleen voitolla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Ebola on edelleen voitolla

Maailman terveysjärjestö pelkää jopa 20 000 ihmisen saavan virustartunnan ennen kuin epidemia saadaan kuriin.

Tietämättömyys ja epäluottamus ajavat Ebolaa eteenpäin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Tietämättömyys ja epäluottamus ajavat Ebolaa eteenpäin

Sierra Leonessa jotkut ihmiset uskovat, että Ebola-potilaat tapetaan ambulansseissa. Suomalaisen avustustyöntekijän mukaan taudin uutuus, tiedon puute ja perinteiset tavat ovat suurimpia syitä viruksen leviämiseen.

Potilaiden pelot vaikeuttavat Ebolan taltuttamista

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Potilaiden pelot vaikeuttavat Ebolan taltuttamista

Jotkut perheet ovat piilottaneet potilaansa, kertoo Lääkärit ilman rajoja.

Guinean Ebola-tapauksia jo yli 200

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Guinean Ebola-tapauksia jo yli 200

Guinea ilmoitti saaneensa epidemian kuriin, mutta tapauksia löytyy yhä.

WHO: Ebolan taltuttaminen Länsi-Afrikassa vie kuukausia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

WHO: Ebolan taltuttaminen Länsi-Afrikassa vie kuukausia

Avustusjärjestöillä on käsissään kaikkien aikojen pahin Ebola-epidemia, johon on menehtynyt jo yli 100 ihmistä.

Guineassa puhjennut ennennäkemättömän laaja Ebola-epidemia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Guineassa puhjennut ennennäkemättömän laaja Ebola-epidemia

Yli 120 epäillään sairastuneen ja lähes 80 kuolleen ympäri maata leviävään Ebola-viruksen erittäin vaaralliseen muunnokseen.

Aurinko kypsyttää tomaatit

Aurinko kypsyttää tomaatit

Ilmastonmuutos on tuonut mukanaan maaperän köyhtymistä ja pienempiä satoja länsiafrikkalaiseen Guineaan, kirjoittaa Heidi Auvinen.

Plan kohentaa Guinean äitiysterveyttä

Logo, jossa valkoisella tekstillä sinisellä  pohjalla teksti Plan International.

Plan kohentaa Guinean äitiysterveyttä

Plan kouluttaa Guinean terveyslaitoksia, jotta lapsivuodekuolemat saataisiin vähenemään.

Tilaa aihepiirin Guinea RSS-syöte