Somalia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somalia

Korona on lisännyt teiniraskauksia ja silpomista, mutta mistä se oikeastaan johtuu? – ”Kun koulut suljettiin, tytöt jäivät oman onnensa nojaan”, sanoo kenialainen asiantuntija Mary Momanyi

Kolme tyttöä istuu aikuisen edessä tuoleilla.

Korona on lisännyt teiniraskauksia ja silpomista, mutta mistä se oikeastaan johtuu? – ”Kun koulut suljettiin, tytöt jäivät oman onnensa nojaan”, sanoo kenialainen asiantuntija Mary Momanyi

Kriisien aikoina naisten ja tyttöjen asema usein heikkenee, koska syvään juurtuneita sosiaalisia normeja on vaikeampi vastustaa. Keniassa korona-aika on johtanut muun muassa siihen, että tytöt suostuvat seurustelusuhteisiin vanhempien miesten kanssa saadakseen rahaa edes terveyssiteisiin, kertoo Solidaarisuuden asiantuntija Mary Momanyi.

Selvitys: Suomen somalitaustaiset miehet vastustavat tyttöjen sukuelinten silpomista – Silpominen vaikuttaa myös miesten elämään

Kuvituskuva naisten sukuelinten silpomisesta

Selvitys: Suomen somalitaustaiset miehet vastustavat tyttöjen sukuelinten silpomista – Silpominen vaikuttaa myös miesten elämään

Etenkin Suomessa syntyneille ja kasvaneille somalitaustaisille miehille tyttöjen sukuelinten silpominen on vieras tapa, käy ilmi Ihmisoikeusliiton uudesta selvityksestä. Myös Suomen somalialaisten liiton varapuheenjohtajan Abdulrahman Abdi Ragen mukaan yleinen mielipide on nykyisin vahvasti silpomista vastaan.

Toive eliitin joukkoon pääsemisestä saa monet somalialaisnuoret uskomaan henkensä ihmissalakuljettajien käsiin

Mies puolilähikuvassa tietokoneen ääressä.

Toive eliitin joukkoon pääsemisestä saa monet somalialaisnuoret uskomaan henkensä ihmissalakuljettajien käsiin

Somalian hallituksessa istuu paljon ihmisiä, joilla on Somalian lisäksi myös jonkun länsimaan kansalaisuus. Haave paremmista tuloista saa monet nuoret uskomaan ihmiskauppiaiden vakuutteluja.

Ennakkoluulot ja rooliodotukset vaikeuttavat maahanmuuttajanaisten työllistymistä – Uusi bisnesverkosto kannustaa työelämään ja yrittäjäksi

Käsi kirjoittamassa suurelle paperille

Ennakkoluulot ja rooliodotukset vaikeuttavat maahanmuuttajanaisten työllistymistä – Uusi bisnesverkosto kannustaa työelämään ja yrittäjäksi

Viime syksynä perustettu Finnish Somali Women in Business -verkosto kehittää etenkin suomensomalialaisten naisten yrittäjyys- ja työelämätaitoja. ”Liian usein yrittäjyyden esteenä on epävarmuus omasta osaamisesta”, sanoo projektityöntekijä Amina Mohamed.

Somalian kehitys on menossa kohti parempaa, mutta harva haluaa palata sinne vapaaehtoisesti

Bussi ja sen edessä ja päällä ihmisiä

Somalian kehitys on menossa kohti parempaa, mutta harva haluaa palata sinne vapaaehtoisesti

Maahanmuuttovirasto kannustaa kielteisen päätöksen saaneita somalialaisia turvapaikanhakijoita palaamaan takaisin kotimaahansa vapaaehtoisen paluun ohjelman avulla. Rahallisesta tuesta huolimatta vain harva palaa. Yksi syy on se, että kotimaasta lähdön syyt ovat yhä olemassa kielteisestä päätöksestä huolimatta, kertoo paperittomia somalialaisia haastatellut tutkija Abdirashid Ismail.

Somaliaa uhkaa taas nälänhätä huonon sadon vuoksi – Seitsemän sadekautta on epäonnistunut lyhyen ajan sisällä

Kolme naista pienen pöydän ääressä

Somaliaa uhkaa taas nälänhätä huonon sadon vuoksi – Seitsemän sadekautta on epäonnistunut lyhyen ajan sisällä

YK:n mukaan Somalian tämän vuoden viljasato on huonoin sitten vuoden 2011, jolloin maa ajautui nälänhätään. Sen jälkeenkin maassa on kärsitty jatkuvasti kuivuudesta, eivätkä perheet yksinkertaisesti ole ehtineet toipua katastrofeista.

Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali

Ylen toimittaja Pasi Toivonen somalialaisten toimittajien kanssa

Somalialainen toimittaja on aina valppaana – Osa iskuja pelkäävistä reporttereista asuu työpaikallaan, kertoo Suomessa vieraillut kanavajohtaja Liban Abdi Ali

Somalian kansallisen tv-kanavan johtaja Liban Abdi Ali haaveilee samanlaisesta yleisradiosta kuin Suomessakin on. Siihen on vielä pitkä matka sekä konfliktin, politiikan että resurssipulan vuoksi. Viime vuosina Somalian lehdistönvapaus on kuitenkin parantunut.

Tilaa aihepiirin Somalia RSS-syöte