Yli 9000 kirgisialaista sai suomalaisten lahjoittamia vaatteita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yli 9000 kirgisialaista sai suomalaisten lahjoittamia vaatteita

Suomen Punainen Risti lahjoittaa säännöllisesti puhtaita, käytettyjä vaatteita ja kenkiä Kirgisian Punaiselle Puolikuulle, joka jakaa apua tarvitseville ihmisille eri puolilla Kirgisiaa. Vuoden 2016 lahjoituskuormassa oli noin 21 000 kiloa suomalaisten lahjoittamia vaatteita naisille, miehille ja lapsille.

Tällä kertaa mukana oli myös 1 200 kiloa kankaita. Yhteensä 9 104 ihmistä Kirgisiassa sai suomalaisten lahjoittamia vaatteita.

Kirgisian Punainen Puolikuu valitsee avunsaajiksi pienituloisia ja monilapsisia perheitä, yksinhuoltajaperheitä, työttömiä, vammaisia henkilöitä, vanhuksia ja muita avun tarpeessa olevia ihmisiä. Vaatteita jaettiin myös vanhustentaloissa, lastenkodeissa ja kuntoutuskeskuksissa.

Kirgisia on vuoristoinen Keski-Aasian maa, jossa talvet ovat kylmiä ja kesät kuumia. Vuoristoalueilla sattuu usein luonnononnettomuuksia, kuten tulvia, mutavyöryjä ja maanjäristyksiä.

Ompelukurssit tukevat naisten työllistymistä

Lastin mukana tulleet kankaat Kirgisian Punainen Puolikuu jakoi neljälle piirilleen, joissa järjestetään ompelukursseja vaikeassa elämäntilanteessa oleville naisille. Kurssin käytyään naiset saavat todistuksen.

Ompelukurssin ja todistuksen avulla naisten on helpompi työllistää itsensä ja saada tuloja perheidensä elättämiseksi. Vuoden 2016 aikana noin 120 kirgisialaisnaista kävi ompelukurssin.

Kurssilla naiset valmistivat kankaista vaatteita, jotka jaetaan edelleen vähäosaisille. Naiset valmistivat kankaista jopa 822 vaatepartta.

Kankaat auttoivat Gulzanaa saamaan ammatin ja elannon

Gulzana, 23, ja hänen Aman-poikansa asuvat Gulzanan iäkkäiden vanhempien luona. Opinnot jäivät kesken, kun Gulzana meni nuorena naimisiin. Hän teki sekalaisia töitä, jotta perhe saisi syödäkseen.

Gulzana suunnitteli jo muuttoa Venäjälle työn perässä, mutta näki Kirgisian Punaisen Puolikuun ilmoituksen ompelukurssista. Nyt hän on osallistunut useille ompelukursseille ja oppinut tekemään vaatteita, joita hän myy eri tilaisuuksissa.

Kurssin jälkeen Gulzana sai töitä ompelijana tehtaalla, ja päivisin hän opiskelee yliopistolla. Hän pystyy elättämään poikansa ja auttamaan myös vanhempiaan. Vapaa-aikanaan Gulzana toimii vapaaehtoisena vanhusten parissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia