World Vision: Nälkä uhkaa miljoonia lapsia – syynä El Niño | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

World Vision: Nälkä uhkaa miljoonia lapsia – syynä El Niño

Miljoonat ruoka-apua tarvitsevat jäävät ilman apua rahoituksen puuttumisen vuoksi.

Ennätyksellisen voimakas El Niño -sääilmiö vaarantaa miljoonien lasten ruokaturvan, varoittaa World Vision. Samaan aikaan globaali ruoka-apujärjestelmä on rapautunut. World Visionin When There is No Food Assistance -raportti kertoo, että miljoonat ruoka-apua tarvitsevat jäävät ilman apua rahoituksen puuttumisen vuoksi. Esimerkiksi Maailman ruokaohjelman (WFP) suurimpien apuoperaatioiden rahoituksesta puuttui vuoden 2015 toukokuussa 4,6 miljardia dollaria.

"Miljoonat lapset ovat joutuneet jo nyt selviytymään ilman heille luvattua ruoka-apua. El Niñon ja lisääntyneiden äärimmäisten sääilmiöiden vuoksi nälkä uhkaa miljoonia ihmisiä lisää", sanoo World Visionin ruoka-avusta vastaava johtaja Thabani Maphosa.

El Niño koettelee erityisesti eteläistä ja itäistä Afrikkaa. Nälkä, veden puute ja sairaudet uhkaavat Unicefin arvion mukaan 11 miljoonaa alueen lasta.

World Vision vaatii avunantajamailta lisäinvestointeja ruoka-apuun ja ihmisten toimeentulolähteiden turvaamiseen. Lasten ravitsemuksesta on huolehdittava etenkin kriittisten ensimmäisten 1000 elinpäivän aikana.

"Aliravitsemus liittyy lähes puoleen alle viisivuotiaiden lasten kuolemista, jotka voitaisiin ehkäistä ennalta. Yhdenkään lapsen ei tule jäädä ilman tarvitsemaansa ruoka-apua", sanoo Suomen World Visionin humanitaarisen avun päällikkö Miikka Niskanen. ­

"Köyhiä yhteisöjä on myös tuettava El Niñon kaltaisiin äärimmäisiin sääilmiöihin ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Tämä tarkoittaa muun muassa sosiaalisten turvaverkkojen kehittämistä, katastrofiriskien hallintaa sekä kestävän ja ilmastoälykkään maatalouden tukemista. Tämän on oltava prioriteetti myös tulevassa Pariisin ilmastokokouksessa", sanoo Niskanen.

World Vision on yksi YK:n Maailman ruokaohjelman (WFP) suurimmista kumppanijärjestöistä.

When There Is No Food Assistance -raportti löytyy osoitteesta: http://www.wvi.org/emergencies/publication/when-there-no-food-assistance.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia