Toisenlaisia Lahjoja hankittiin 1,1 miljoonalla eurolla vuonna 2016 | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Toisenlaisia Lahjoja hankittiin 1,1 miljoonalla eurolla vuonna 2016

Kirkon Ulkomaanavun suosituin lahja oli viime vuonna vuohi.

Suomalaiset ostivat Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisia Lahjoja viime vuonna 1,1 miljoonalla eurolla. Suosituin lahja oli vuohi.

"Eettiset lahjat ovat löytäneet tiensä suomalaisten sydämiin. Siitä kertoo sekin, että Toisenlaisen Lahjan tulos on pysynyt suunnilleen samana viime vuosina. Yli miljoona euroa on tänä aikana erinomainen tulos", iloitsee Toisenlaisen Lahjan koordinaattori Anne Vääränen.

Toisenlaisen Lahjan Vuohi kuuluu jo joulun klassikkolahjoihin. Sitä hankittiin 4 300 kappaletta. Varoilla parannetaan köyhimpien perheiden toimeentuloa kehitysmaissa. Hyvin suosittu oli myös Naisten Pankin Ammatti-lahja, jota hankittiin 4 000 kappaletta. Kolmanneksi suosituin oli Koulupuku, jota meni 3800 kappaletta. Nämä lahjat ovat muodostaneet kolmen kärjen jo monena vuonna.

Selvästi suurin osa Toisenlaisista Lahjoista hankitaan joululahjoiksi. Vääränen muistuttaa kuitenkin, että Toisenlaisia Lahjoja voi hankkia ympäri vuoden.

"Ystävänpäivänä sopiva lahja voisi olla vaikka uusi Koulua ja turvaa -lahja. Sen kautta voi auttaa esimerkiksi lapsia Kreikan ja Syyrian pakolaisleireillä."

Toisenlaisten Lahjojen tuotto kohdistetaan lahjasta riippuen johonkin kolmesta teemasta: katastrofiapuun, köyhyyden vastaiseen työhön tai Naisten Pankille. Lahjat ovat olleet markkinoilla jo 11 vuotta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia