Suomi osallisena Syyrian kriisissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi osallisena Syyrian kriisissä

Changemaker-verkoston Rauhantekijä-kampanja vaatii asekaupan lopettamista maihin, joissa on meneillään sota tai aseellinen konflikti.

Suomi on vienyt aseita ja asetietoutta Syyriaan, selviää SaferGlobe Finlandin Suomen asevienti -raporteista.

Syyriaan kohdistunut vienti käsitti vuonna 2009 kymmenen kaksoiskäyttöteknologian lupaa. Kaksoiskäyttötuotteella tarkoitetaan tuotetta, jota voidaan siviilikäyttötarkoituksensa lisäksi käyttää joukkotuhoaseiden tai niihin liittyvien ohjusjärjestelmien kehittämiseen ja valmisteluun. Vuonna 2010 myönnettiin esittelylupa kahdelle teleskooppimastolle Syyrian armeijan viestijoukoille.

Syyria on Euroopan unionin asevientikiellossa. Hälyttävän ihmisoikeustilanteen ja sotatilan vuoksi maa kuuluu aseviennin harmaalle listalle. Yle Uutiset raportoi 12.10.2012 Syyrian tilanteen pahentuneen entisestään. Tarkkailijoiden mukaan ainakin 240 ihmistä sai surmansa yhden päivän aikana taisteluissa eri puolilla Syyriaa. Jordaniaan Za’atrin pakolaisleirille saapuu joka yö noin tuhat uutta syyrialaispakolaista.

Changemaker vaatii tiukempaa asevientipolitiikkaa

157 maata ilmoitti 7.11.2012 YK:n yleiskokouksessa haluavansa jatkaa neuvotteluja kansainvälisen asekauppasopimuksen työstämiseksi.  Neuvottelut jatkuvat 18.-28. maaliskuuta 2013. Suomi on yksi seitsemästä sopimuksen alullepanijamaasta. Keskustelu asekaupan kipupisteistä on kuitenkin Suomessa edelleen vaikeaa, koska asekauppapolitiikkamme ei ole riittävän läpinäkyvää.

Globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta toimiva nuorten vapaaehtoisverkosto Changemaker kampanjoi tänä vuonna Suomen aseviennin rajoittamiseksi. Rauhantekijä-kampanjassaan Changemaker vaatii, että Suomi lopettaa aseiden ja puolustustarvikkeiden viennin sellaisiin maihin, joissa on meneillään sota tai aseellinen konflikti, tapahtuu vakavia ihmisoikeusrikkomuksia, demokratian toteutuminen on puutteellista tai joissa on korkeat aseväkivaltatilastot. Lisäksi Suomen tulee edistää aktiivisesti kansainvälisen asekauppaa rajoittavan sopimuksen syntymistä YK:ssa.

Changemaker-verkosto toimii Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä. Kirkon Ulkomaanapu ja Changemaker järjestävät torstaina 15.11. klo 20 Helsingissä Bar Iso Roba 10:ssä tukikonsertin Syyrian pakolaisten auttamiseksi. Changemakerin Rauhantekijä-kampanjan päätöstempaus järjestetään lauantaina 17.11 klo 12.00-14.00 Helsingissä Kolmen Sepän aukiolla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia