Suomen suurimmalla reilulla kahvitauolla juodaan yli 130 000 kupillista reilua kahvia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomen suurimmalla reilulla kahvitauolla juodaan yli 130 000 kupillista reilua kahvia

Reilun kaupan viikkoa vietetään maanantaista 20.10. alkaen. Teemana on kahvi.

Reilun kaupan viikolla (20.–26.10.) järjestetään tuhansia Reiluja kahvitaukoja. Lukuisat työpaikat, kaveriporukat, seurakunnat, oppilaitokset, ravintolat, kahvilat ja harrastusryhmät tarttuvat haasteeseen ja juovat kahvitauoillaan Reilun kaupan kahvia. Mukana ovat myös eduskunta ja monet marttaryhmät eri puolilla Suomea.

Oman Reilun kahvitaukonsa voi ilmoittaa mukaan tempaukseen osoitteessa reilunkaupanviikko.fi. Sivulla on laskuri, johon jokaisen ilmoitetun kahvitauon kuppimäärä päivittyy. Tähän päivään (16.10.) mennessä Reiluihin kahvitaukoihin on ilmoitettu jo yli 132 000 kupillista. Kahvikupillisia voi ilmoittaa kampanjaviikon sunnuntaihin 26.10. asti, jotta pääsee osallistumaan kilpailuun, josta voi voittaa kahviaiheisia palkintoja.

Reilu kauppa ry laskee viikon jälkeen, mikä vaikutus sillä on ollut, että suomalaiset ovat viikon aikana juoneet reilusti tuotettua kahvia. Kuinka monta kahvinviljelijää Reilut kahvitauot työllistivät?

#reiluakahviakiitos -kampanjalla pyydetään kahviloihin Reilun kaupan kahvia

Reilu kauppa ry on tehnyt sekä painettuja kortteja että sosiaalisessa mediassa levitettävää sähköistä materiaalia, jonka avulla kuluttajat voivat kertoa kahviloille, että toivovat kuppeihinsa Reilun kaupan kahvia.

Käyntikortin kokoisia kortteja on kahta erilaista. Toisessa kiitetään siitä, että kahvilan kahvi on reilua ja toisessa toivotaan, että se olisi ensi kerralla reilua. Kuluttaja voi siis jättää kahvilassa pöydälle kortin, jolla hän osoittaa toivovansa, että myynnissä oleva kahvi olisi valittu eettisin perustein.

#reiluakahviakiitos-kampanja käynnistyi tällä viikolla, kun Helsingin, Itä-Suomen, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen ylioppilaskunnat, Eettisen kaupan puolesta ry ja Kuluttajaliitto ottivat kortteja jakoon.

Kortteja voi tilata veloituksetta Reilu kauppa ry:ltä reilukauppa(at)reilukauppa.fi.

Reilua kahvia voi pyytää myös sosiaalisen median kautta

Sosiaalisessa mediassa levitettävää Reilun kaupan kahvin puolesta puhuvaa sähköistä materiaalia on tarjolla runsaasti. Aiheesta kiinnostunut aktiivinen kuluttaja voi postata esimerkiksi omissa sosiaalisen median kanavissaan tai suosikkikahvilansa kanaviin toiveen, että kahvilasta saisi Reilun kaupan kahvia tai kiittää kahvilaa siitä, että siellä tarjottava kahvi on reilua. Lisäksi tarjolla on runsaasti infografiikkaa, jossa kerrotaan syitä Reilun kaupan kahvin valintaan.

Lue lisää #reiluakahviakiitos-kampanjasta. Ja ruotsiksi #rättvistkaffetack.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia