SKR:n rauhanpalkinto 2015 Pekka Haavistolle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

SKR:n rauhanpalkinto 2015 Pekka Haavistolle

Palkinto luovutetaan ensi torstaina eduskunnan kansalaisinfossa, jossa järjestetään myös avoin paneelikeskustelu.

Suomen Kristillisen Rauhanliikkeen rauhanpalkinto vuonna 2015 annetaan Pekka Haavistolle. Haavisto toimii tällä hetkellä kansanedustajana ja ulkoasianministerin erityisedustajana rauhanvälityksessä.

SKR:n rauhanpalkinto on jaettu vuodesta 1982 alkaen. Palkinnon ovat vuosien varrella saaneet rauhantyön alalla poikkeuksellisesti meritoituneet yksilöt ja yhteisöt laajasti, Martti Ahtisaaresta (1991) Suomen Ekumeeniseen Neuvostoon (2008) ja Changemaker –verkostoon (2012). Lista kaikista rauhanpalkinnon saajista löytyy osoitteesta: http://www.kristillinenrauhanliike.fi/esittely

Pekka Haaviston ura rauhantekijänä on pitkä ja monipuolinen. Haavisto on työskennellyt merkittävissä tehtävissä ympäristödiplomatian alalla jo kauan ennen kuin ympäristökysymysten merkitys laajemman rauhanvälityksen alalla tuli laajempaan tietoisuuteen. Hän on toiminut EU:n ja YK:n rauhanvälityksen johtotehtävissä Sudanissa ja ollut vuosien ajan keskeinen tekijä rauhandialogin ylläpitämisessä Eritrean kanssa. Haaviston työ Suomen ulkoasiainministerin erityisedustajana hallituspohjasta riippumatta kertoo vahvaa kieltä siitä miten laajasti tunnustettu hänen asiantuntemuksensa on myös suomalaisessa yhteiskunnassa.

Rauhanpalkinto luovutetaan Pekka Haavistolle torstaina 22.10 klo 9–10 Eduskunnan lisärakennuksen kansalaisinfossa (Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki 10).

Palkinnon luovutuksen yhteydessä käydään yleisölle avoin paneelikeskustelu aiheesta Missä on seuraava konflikti – ja miten se estetään? Pekka Haaviston lisäksi panelisteina toimivat kansanedustaja ja YK-liiton puheenjohtaja Ilkka Kantola sekä Crisis Management Initiative CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 8.45 alkaen. Tervetuloa!

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia