Osallistu kutsuntakampanjaan 2017! | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Osallistu kutsuntakampanjaan 2017!

Lähes jokaisena syksynä jo 1960-luvulta alkaen järjestetty kutsuntakampanja toteutuu myös vuonna 2017.

Asevelvollisuusjärjestelmä on murroksessa, vaikka sitä ei haluta tunnustaa. Palveluksesta vapautettavien määrä on kasvanut voimakkaasti ja tällä hetkellä noin neljäosa asevelvollisuusikäisistä miehistä ei enää suorita mitään palvelusta. Ongelmista kertovat myös viime aikoina esille nostetut, lähtökohtaisesti toteuttamiskelvottomat ehdotukset naisten asevelvollisuudesta tai kaikkia koskevasta kansalaispalveluksesta.

Palveluksen suorittavien määrän laskusta huolimatta asevelvollisuus tuottaa paljon enemmän sotilaita kuin mistään näkökulmasta olisi tarpeellista: armeijan käyneitä reserviläisiä on nelisen kertaa enemmän kuin armeijan sodanaikaisessa vahvuudessa paikkoja. Kutsuntakampanja on silti yhtä ajankohtainen kuin ensimmäisinä vuosinaan: armeijan käymisen vaihtoehdoista ei edelleenkään kutsunnoissa turhan paljon kerrota. Liity lukuisten vapaaehtoisten joukkoon - tule tekemään syksyn 2017 Kutsuntakampanjaa!

Kampanjaa toteutetaan jakamalla siviilipalveluksesta, totaalikieltäytymisestä ja palveluksesta vapauttamisesta kertovia ja asevelvollisuutta kritisoivia lentolehtisiä kutsuntapaikkojen edessä. Se järjestetään kaikilla paikkakunnilla, joilta löytyy kiinnostuneita vapaaehtoisia sitä toteuttamaan. Mikäli et pääse kutsuntapaikan eteen, voi osallistua kutsuntakampanjaan myös levittämällä lennäkkejä kouluissa, nuorisotiloissa ja muissa paikoissa, joissa kutsuntaikään tulevia nuoria liikkuu. Kampanjaan voi osallistua myös levittämällä tietoa sosiaalisissa medioissa. Viime vuosina se on toteutunut useissa kymmenissä kunnissa. Myös vuonna 2017 sen yhteydessä järjestetään "varjokutsuntatilaisuuksia". Niistä lisätietoa myöhemmin.

Eri paikkakunnilla pitkin syksyä

Kutsunnat alkavat elokuun puolivälissä ja jatkuvat eri paikkakuntia kierrellen aina joulukuun puoleenväliin saakka. Suurimmissa kaupungeissa kutsunnat kestävät useita viikkoja, pienissä kunnissa vain yhden päivän ja muissa siltä väliltä.

Aseistakieltäytyjäliitolla on armeijan täydelliset kutsunta-aikataulut, joten tiedot oman paikkakuntasi kutsuntapaikasta ja -ajasta saat meiltä. Ne löytyvät myös armeijan sivustolta. Tekstin lopussa on lueteltu joidenkin suurimpien paikkakuntien kutsuntapäivät.

Lennäkkien jakamisen voi useissa paikoissa hoitaa yksinkin, mutta helpommin homma sujuu, jos paikalla on kaksi–kolme ihmistä. Kutsuntatilaisuudet alkavat useimmiten klo 9.00 aamulla (poikkeuksiakin on sillä, esim. pääkaupunkiseudulla ne alkavat jo klo 8.00) ja lennäkkien jako tapahtuu kätevimmin ennen sitä. Paikalle kannattaa saapua vähintään 40 minuuttia aikaisemmin. Kutsuntatilaisuudet järjestetään aina arkisin, ei koskaan viikonloppuina.

Ole osa kampanjaa!

Mikäli olet kiinnostunut olemaan mukana toteuttamassa vuoden 2017 kutsuntakampanjaa, ilmoita Aseistakieltäytyjäliittoon! Saat meiltä maksutta tarvitsemasi määrän lentolehtisiä ja tarvittaessa lisätietoja kampanjan toteuttamisesta.

Ongelmia kutsunnoissa?

Kutsuntakampanjassa on kysymys myös keskeisimpiin perusoikeuksiin kuuluvan sananvapauden toteuttamisesta. Olemme tehneet kirjalliset ohjeet siitä, missä lennäkkejä saa jakaa ilman, että sotilasviranomaisilla tai poliisilla on lain mukaista oikeutta puuttua asiaan.

Tiedossamme on tapauksia, joissa viranomaiset ovat määränneet lennäkinjakajan poistumaan alueelta, jossa niitä lakien mukaan saa jakaa. Asiaan on kuitenkin mahdollista puuttua, eli jos näin tapahtuu kohdallasi kampanjaa toteuttaessasi, ota yhteyttä Aseistakieltäytyjäliittoon!

Usein puhutaan myös siitä, että sivariin hakevat joutuvat joskus kokemaan kutsunnoissa epäasiallista kohtelua (sivarista ja mahdollisuudesta hakea siihen annetaan väärää tietoa, sivariin hakevia pilkataan kutsunnoissa, väitetään että siviilipalvelus vaikuttaa haitallisesti myöhempään elämään tms.). Näin kutsuntaviranomaiset eivät kuitenkaan voi toimia ja tällaisiin tapauksiin on mahdollista puuttua. Mikäli itse olet törmännyt tällaiseen, asiasta kannattaa ilmoittaa meille!

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia