Naisten Pankki kerännyt täydet kymmenen miljoonaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisten Pankki kerännyt täydet kymmenen miljoonaa

Kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva vapaaehtoisverkosto Naisten Pankki on saavuttanut huikean kymmenen miljoonan euron keräystavoitteen. Raja rikottiin elokuun ensimmäisenä päivänä, vajaat kymmenen vuotta toiminnan aloittamisesta.

Kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva suomalainen vapaaehtoisverkosto Naisten Pankki on saavuttanut huikean kymmenen miljoonan euron keräystavoitteen. Raja rikottiin elokuun ensimmäisenä päivänä, vajaat kymmenen vuotta toiminnan aloittamisesta.

Tavoitteeseen on päästy yli 4700 kuukausilahjoittajan ja tukijan, yritysyhteistyökumppaneiden sekä eri puolella Suomea toimivien aktiivisten paikallisryhmien arvokkaan työn ansiosta. Merkittävin vuosittainen varainkeruutapahtuma on syyskuinen Kävele Naiselle Ammatti –-tapahtuma, joka järjestetään kymmenillä paikkakunnilla ja johon osallistuu tuhansia kävelijöitä. Tapahtuma on laajentunut myös moniin ulkomaisiin kaupunkeihin.

Naisten Pankin uusimpia valtakunnallisia tapahtumia ovat Golfaa Naiselle Ammatti ja Lue Naiselle Ammatti sekä syksyllä 2016 käynnistyvä Joogaa Naiselle Ammatti.

Viime vuosi oli Naisten Pankin ennätysvuosi, ja talouden alakulosta huolimatta keräsimme silloin kaikkiaan 1,44 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tahti on jatkunut, minkä todistaa 10 miljoonan euron rajan rikkoutuminen jo kesän aikana", toteaa Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.

Naisten Pankki perustettiin toukokuussa 2007, ja se on liki kymmenessä vuodessa laajentunut merkittäväksi vapaaehtoisten verkostoksi. Suomessa toimii 35 paikallisryhmää, ja marraskuussa 2015 perustettiin paikallisryhmä Espanjan Fuengirolaan.

Naisten Pankilla on tällä hetkellä kehitysyhteistyöhankkeita seitsemässä maassa, ja työn tuloksena 14 eri maassa yhteensä 30 000 naista kehitysmaissa on saanut mahdollisuuden toimeentuloon. Epäsuorasti työstä on hyötynyt yhteensä yli 140 000 ihmistä.

10 miljoonan euron rajan rikkominen on iso saavutus, mutta työ ei jää tähän. Naisten Pankin tavoite on jatkossa tavoittaa yhä uusia vapaaehtoisia ja tukijoita ja jatkaa tärkeää työtä kehitysmaan naisten ja lasten tukemiseksi.

"Pitkä, mutta lämmin ja luja ketju Suomen naisilta kehitysmaiden naisille toimii. Se tuottaa hyvää ketjun molemmissa päissä", Meriläinen sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia