Keskuspankkirahoituksella kestävämpään valtiontalouteen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Keskuspankkirahoituksella kestävämpään valtiontalouteen

Euroalueen talouskriisin hoito säästökuureilla ja julkista omaisuutta myymällä on kasvattanut yksityisen pääoman valtaa ja lisännyt eriarvoisuutta.

Euroaluetta ravisteleva kriisi on tulkittu ja hoidettu väärin. Ylisuuri julkistalous, korkeat palkat tai kreikkalaisten laiskuus eivät ole kriisin syitä. Eurokriisissä on kyse globaalin rahoitusmarkkinakriisin toisesta vaiheesta, jota alhaisen inflaation politiikka ja säästökuurit ovat pahentaneet. Säästökuurien osana tehty laajamittainen julkisen omaisuuden yksityistäminen on kasvattanut entisestään yksityisen pääoman valtaa ja pahentanut eriarvoisuutta. Julkisten palveluiden ja yhteiskunnan jo entisestään riittämättömien turvaverkkojen karsiminen on synnyttänyt Euroopan sisälle humanitaarisen kriisin, jonka seuraukset voivat olla talouskriisiäkin vaarallisemmat.

Jopa IMF:ssä myönnetään nyt, että leikkauspolitiikka on toiminut omia tavoitteitaan vastaan. Kasvua ei synny eikä taantumasta nousta kuluttajien ostovoimaa leikkaamalla ja palkkoja pienentämällä. Tarvitaan uusia keinoja rahoittaa julkista kulutusta ja investointeja. Yksinkertainen ratkaisu tähän olisi muuttaa Euroopan keskuspankin mandaattia sallimaan valtioiden suora rahoitus.

Nykyisellään EU-säännöt kieltävät julkisten budjettien keskuspankkirahoituksen. Keskuspankin luoman rahan täytyy kiertää yksityisten pankkien ja sijoittajien kautta ennen kuin se voi päätyä valtioiden budjettiin – korkomenoilla kasvatettuna ja leikkauspolitiikkaan ehdollistettuna. Tätä kutsutaan "markkinakuriksi". Hallitsemattomien markkinoiden vaikutukset ovat kuitenkin jo nähtävissämme: työttömyys, humanitaarinen hätä ja äärioikeiston nousu.

Liikepankkien ja jälkimarkkinoiden pelureiden ei saa antaa jatkaa nykytilanteella rahastamista ja inhimillisen ahdingon pahentamista kriisimaissa. Demokraattisesti valittu keskuspankkijohto olisi vastuussa eurooppalaisille. Keskuspankki voisi tukea kriisimaita suoraan ilman korkojen muodossa maksettavaa "pankkiveroa" yksityiselle sektorille. Mieluummin verotetaan pankkeja kuin annetaan niiden verottaa yhteiskuntaa.

Perussopimuksien muuttaminen EU:ssa on työlästä ja siihen liittyy paljon intohimoja. Lopulta kyse on kuitenkin vain poliittisesta tahdosta. Jo nyt Euroopan keskuspankki on toistuvasti ylittänyt mandaattinsa poliittisten päättäjien vaatimuksesta – miksei siis muutettaisi mandaattia todellisuutta vastaavaksi?

Keskuspankin mandaatin ja hallinnon tarkistaminen ei yksin riitä nykyisen kriisin ratkaisemiseen tai tulevien kriisien estämiseen. Siitä on kuitenkin hyvä aloittaa, koska se on nopein ja tehokkain vastaus akuuttiin ongelmaan. Kaikki mitä nykyisellä ”vaihtoehdottomaksi” väitetyllä politiikalla on tarjota, on paheneva massatyöttömyys, velkadeflaatiokierre ja fasismin nousu useissa Euroopan maissa – pahimmillaan koko Eurooppa-projektin rapautuminen ja EU:n asteittainen hajoaminen. Euroopan päätöksentekoon ja koko globaaliin taloushallintoon tarvitaan kiireesti lisää demokraattista kontrollia, pitkäjänteistä vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia