Girl Rising -elokuvan ensi-ilta Kansallisteatterissa 26.5. | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Girl Rising -elokuvan ensi-ilta Kansallisteatterissa 26.5.

Plan Suomi järjestää yhdessä Maailma kylässä -festivaalin kanssa Girl Rising -elokuvan Suomen ensi-illan Kansallisteatterin päänäyttämöllä sunnuntaina 26.5. klo 17.

Plan Suomi järjestää yhdessä Maailma kylässä -festivaalin kanssa Girl Rising -elokuvan Suomen ensi-illan Kansallisteatterin päänäyttämöllä sunnuntaina 26.5. klo 17.

Richard Robbinsin ohjaama elokuva kertoo yhdeksän kehitysmaan tytön tarinan ympäri maailman. Tytöt ovat kokeneet lapsiavioliittoja, kodittomuutta, orjuutta, luonnonkatastrofeja, sotaa ja väkivaltaa, mutta koulutus on antanut näille tytöille mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Elokuvan ääninäyttelijöinä kuullaan nimekkäitä Hollywood-tähtiä, kuten Meryl Streep, Salma Hayek, Liam Neeson, Cate Blanchett ja Alicia Keys.

Elokuvan taustalta löytyy palkittujen journalistien perustama 10x10-kollektiivi, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta tyttöjen koulutuksen merkityksestä maailman kehitykselle.

Näytökseen on vapaa pääsy. Elokuva kestää 101 minuuttia ja sen ikäraja on K12. Elokuva on englanninkielinen, eikä siinä ole tekstitystä. Kyseessä on elokuvan toistaiseksi ainoa tiedossa oleva esitys Suomessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia