Elina Nikulaisesta Suomen UN Womenin vt. toiminnanjohtaja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Elina Nikulaisesta Suomen UN Womenin vt. toiminnanjohtaja

Tasa-arvotyön moniosaaja Elina Nikulainen luotsaa tasa-arvojärjestö Suomen UN Womenia 5.9.2018–28.2.2019.

Suomen UN Womenin vt. toiminnanjohtajana aloittavalla Elina Nikulaisella on laaja kokemus tasa-arvotyön kentältä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Turkulainen Nikulainen on toiminut aiemmin Naisten Linjan toiminnanjohtajana, Plan Suomen tasa-arvoneuvonantajana, työskennellyt vuosia Aasiassa YK-järjestöissä sekä edustaa Suomea Euroopan väkivaltaobservatoriossa.

"Työskennellessäni UN Womenilla Kiinassa näin konkreettisesti, miten paljon UN Womenin tuki merkitsee. Työmme paikallisten naisjärjestöjen kanssa oli esimerkiksi avainasemassa Kiinan perheväkivallan vastaisessa lainsäädännössä", hän kertoo.

UN Women on maailman johtava nimenomaan naisten oikeuksia ajava järjestö. Suomen UN Women tekee Suomessa viestintä- ja vaikuttamistyötä sekä varainhankintaa UN Womenin kansainväliseen työhön. Nikulainen on toiminut lähes kolme vuotta yhdistyksen hallituksessa.

"Minulle on suuri kunnia toimia Helvi Sipilän perustaman, maailman ensimmäisen UN Womenin kansallisen komitean johdossa. Meillä suomalaisilla on paljon annettavaa tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistämiseksi maailmanlaajuisesti", Nikulainen sanoo.

UN Women on maailman johtava tasa-arvojärjestö, joka toimii yli 90 maassa. UN Womenin työn neljä painopistettä ovat naisten ihmisoikeuksien ja poliittisen osallisuuden vahvistaminen, taloudellinen voimaannuttaminen, naisten tukeminen konflikteissa ja rauhanrakennuksessa sekä naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen. Tutustu www.unwomen.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia