Uutiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uutiset

Suomelta puoli miljoonaa euroa Ukrainan pakolaisille

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomelta puoli miljoonaa euroa Ukrainan pakolaisille

Suomi on päättänyt antaa 500 000 euroa humanitaarista apua Ukrainaan.

Huoli Gazan lapsista kasvaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Huoli Gazan lapsista kasvaa

Pelastakaa Lasten mukaan satojatuhansia väkivaltaisuuksien keskellä eläviä lapsia tarvitsee välitöntä kriisiapua.

Ylikulutuksen merkkipäivä aikaistunut viikoilla 2000-luvulla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Ylikulutuksen merkkipäivä aikaistunut viikoilla 2000-luvulla

Tällä viikolla vietetty ylikulutuspäivä oli vielä vuosituhannen vaihteessa vasta lokakuun alussa.

Etelä-Sudanin selkkaus pohjustaa nälänhätää

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Etelä-Sudanin selkkaus pohjustaa nälänhätää

Jälleen yksi rauhanneuvottelujen takaraja umpeutui ilman, että Etelä-Sudanin selkkauksen osapuolet saivat sovintoa aikaan.

Merten elohopeapitoisuudet jopa kolminkertaistuneet

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Merten elohopeapitoisuudet jopa kolminkertaistuneet

Jalometallin määrä on kasvanut erityisesti merien pintavesissä, joiden koostumus muuttuu syväämerta nopeammin, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

Egyptin köyhät puoskareiden armoilla

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Egyptin köyhät puoskareiden armoilla

Terveydenhuollon kallis hinta pakottaa kansaa haaskaamaan rahojaan arveluttaviin rohtoihin, kirjoittaa Cam McGrath.

Salametsästäjät tappaneet 100 000 norsua parissa vuodessa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Salametsästäjät tappaneet 100 000 norsua parissa vuodessa

Aasialainen kysyntä on lietsoo salametsästystä, sanotaan uudessa tutkimuksessa.

Maailmanrauha ei vielä ole vaarassa, vaikka muuta voisi luulla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Maailmanrauha ei vielä ole vaarassa, vaikka muuta voisi luulla

Väkivaltaiset konfliktit ovat kärjistyneet viime aikoina Afrikasta Ukrainaan asti, mutta asiantuntijoiden mukaan tilastot eivät yksiselitteisesti kerro väkivallan lisääntymisestä.

Amnesty St. Louisin lähiössä: "Selvä ihmisoikeuskriisi"

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Amnesty St. Louisin lähiössä: "Selvä ihmisoikeuskriisi"

Amnesty on lähettänyt Fergusoniin tarkkailijaryhmän. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun järjestön asiantuntijuutta tarvitaan Yhdysvalloissa, järjestö sanoo.

Tilaa aihepiirin Uutiset RSS-syöte