Jäseniltä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jäseniltä

Tällä palstalla jaetaan Maailma.netin jäsenten tiedotteita, kannanottoja ja muuta viestintää.

Maailman koululaiset tarvitsevat 44 miljoonaa uutta opettajaa – Koulutus turvaa tulevaisuutta myös maailman kriisialueilla

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Maailman koululaiset tarvitsevat 44 miljoonaa uutta opettajaa – Koulutus turvaa tulevaisuutta myös maailman kriisialueilla

Keskiviikkona tammikuun 24. päivänä vietetään kansainvälistä koulutuksen päivää. Suomalainen koulutusosaaminen tunnetaan ja sitä arvostetaan myös kehittyvissä maissa. Kirkon Ulkomaanapu on huolissaan kehitysyhteistyöleikkausten vaikutuksista Suomen koulutustukeen maailmalla.

Taksvärkin uusi Olet vaikuttava! -opas on ilmestynyt

Logo, jossa keltainen nuolikuvio ja teksti Taksvärkki ry, Dagsverket rf.

Taksvärkin uusi Olet vaikuttava! -opas on ilmestynyt

Uuden oppaan harjoitukset vahvistavat nuorten vaikuttamistaitoja ja kannustavat yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

Aseistakieltäytyjäliitto: Reservinkieltäytyjien määrä kaikki aikojen toiseksi suurin vuonna 2023

Mustavalkoinen logo, jossa kädet katkaisevat aseen.

Aseistakieltäytyjäliitto: Reservinkieltäytyjien määrä kaikki aikojen toiseksi suurin vuonna 2023

Noin 1 650 henkilöä erosi reservistä hakemalla täydennyspalvelukseen vuonna 2023. Aseistakieltäytyjäliiton tietojen mukaan luku on kaikkien aikojen toiseksi korkein: enemmän reservinkieltäytymisiä on ollut vain vuonna 2022.

Tuore julkaisu auttaa tunnistamaan uskonnonvapausrikkomuksia

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Tuore julkaisu auttaa tunnistamaan uskonnonvapausrikkomuksia

Suomen Lähetysseura on tuottanut ulkoministeriön toimeksiannosta uskonnonvapauteen pureutuvan työkalupakin. Se tarjoaa tietoa ulkoministeriön työntekijöille ja Suomen poliittisille päättäjille, jotka kohtaavat työssään uskonnonvapauden eri ulottuvuuksia.

Rauhanlähettiläsakatemia käynnistyy helmikuussa 2024

Logo, jossa rauhanmerkki ja teksti Sadankomitea.

Rauhanlähettiläsakatemia käynnistyy helmikuussa 2024

Rauhanlähettiläsakatemia ottaa harppauksen suomalaisen rauhankoulutuksen kehittämisessä. Sotaisan maailman keskellä nuorille aikuisille suunnatussa rauhanlähettiläskoulutuksessa opitaan työkaluja rauhan edistämiseksi ja konfliktien ehkäisemiseksi. Haku Rauhanlähettilään peruskurssille on käynnissä nyt.

Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos ylsi 2,6 miljoonaan euroon

Logo, jossa punainen risti ja teksti Punainen Risti, Röda Korset.

Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos ylsi 2,6 miljoonaan euroon

Vuoden 2023 Nälkäpäivä-keräys tuotti kokonaisuudessaan 2,6 miljoonaa euroa. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon tehtyjen lahjoitusten avulla autetaan hädänalaisia kotimaassa ja maailmalla.

Vapaaehtoisena Nepalissa

Interpedian logo.

Vapaaehtoisena Nepalissa

Interpedian vapaaehtoinen Petra Damen kertoo kokemuksistaan Nepalissa vapaaehtoistyöntekijänä.

YK-liitto hakee 12:ta nuorta kansainväliseen kestävän kehityksen hankkeeseen

Logo, jossa tekstit "Suomen YK-liitto", "Finlands FN-förbund" ja "UNA Finland" sekä YK:n köynnöslogo.

YK-liitto hakee 12:ta nuorta kansainväliseen kestävän kehityksen hankkeeseen

Norden-hankkeeseen haetaan kahtatoista innostunutta nuorta mukaan oppimaan kestävästä kehityksestä, ihmisoikeuksista ja vaikuttamisesta muiden aktiivisten nuorten kanssa Pohjoismaista ja Baltiasta. Hae mukaan 4.2. mennessä!

Tilaa aihepiirin Jäseniltä RSS-syöte