Jäseniltä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jäseniltä

Tällä palstalla jaetaan Maailma.netin jäsenten tiedotteita, kannanottoja ja muuta viestintää.

Tuore raportti paljastaa Nigerian kidutuskammiot

Logo, jossa keltaisella pohjalla musta kynttilä, jonka ympärillä piikkilanka ja teksti "Amnesty International".

Tuore raportti paljastaa Nigerian kidutuskammiot

Nigerian poliisi ja armeija kiduttavat toistuvasti naisia, lapsia ja miehiä. Nuorimmat kidutuksen uhrit ovat 12-vuotiaita, selviää ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreesta raportista.

Koulunkäynti ei koskaan ole ollut yhtä vaarallista syyrialaisille lapsille kuin nyt

Punainen logo, jossa kädet ylhäällä oleva ihmishahmo ja teksti "Pelastakaa Lapset".

Koulunkäynti ei koskaan ole ollut yhtä vaarallista syyrialaisille lapsille kuin nyt

Useat Pelastakaa Lasten tukemat opetustilat Pohjois-Syyriassa ovat kärsineet ilmaiskuista, pommituksista ja räjähdyksistä. Hyökkäyksiä on ollut vähintään kerran kuukaudessa viimeisen vuoden aikana.

Lähetysseuralta 100 000 euroa sudanilaispakolaisten tukemiseen Etiopiassa

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Lähetysseuralta 100 000 euroa sudanilaispakolaisten tukemiseen Etiopiassa

Etiopiaan odotetaan jopa 300 000:ta eteläsudanilaista pakolaista vuoden loppuun mennessä.

Avuntarve kasvaa Etelä-Sudanissa

Logo World Vision 2024

Avuntarve kasvaa Etelä-Sudanissa

World Vision on kasvattanut avustusoperaatiotaan Etelä-Sudanissa. Turvattomuus, rahoituksen puute sekä huono sää vaikeuttavat kuitenkin avun perille saantia.

Kampanja iPhone-alihankkijan irtisanomien ay-johtajien puolesta laajenee

Logo, jossa lukee keltaisella sask ja pienemmällä fi.

Kampanja iPhone-alihankkijan irtisanomien ay-johtajien puolesta laajenee

Applen alihankkija NXP:ltä irtisanotut ay-johtajat ovat joutuneet odottamaan oikeutta toukokuusta asti.

Naisten Pankki saavutti seitsemän miljoonan rajapyykin

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Naisten Pankki saavutti seitsemän miljoonan rajapyykin

Sunnuntaina 27 paikkakunnalla järjestetty Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma vauhditti Naisten Pankin uuteen ennätykseen.

Ihmisoikeusliitto kanteli seurakuntien työpaikkailmoituksista

Ihmisoikeusliiton logo.

Ihmisoikeusliitto kanteli seurakuntien työpaikkailmoituksista

Ihmisoikeusliitto löysi tällä viikolla kuusi työpaikkailmoitusta, jossa kirkon jäsenyyttä edellytettiin myös tehtävissä, jotka eivät suoraan liity kirkon hengelliseen toimintaan.

Lähetysseuralta tukea Tansanian tulvien jälkihoitoon

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Lähetysseuralta tukea Tansanian tulvien jälkihoitoon

Suomen Lähetysseura osoittaa katastrofirahastostaan 50 000 euroa kevään 2014 tulvatuhojen korjaamiseen Kilosan ja Morogoron alueilla Tansaniassa.

Pelastakaa Lapset tukee Intian tulvien uhreja

Punainen logo, jossa kädet ylhäällä oleva ihmishahmo ja teksti "Pelastakaa Lapset".

Pelastakaa Lapset tukee Intian tulvien uhreja

Intian Jammun ja Kashmirin osavaltio kärsii pahimmista tulvista 60 vuoteen. Pelastakaa Lapset on paikan päällä auttamassa hädänalaisia lapsia ja perheitä. 

Tilaa aihepiirin Jäseniltä RSS-syöte