Vuosi Afganistanin vallanvaihdosta – lasten tilanne maassa yhä huonompi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vuosi Afganistanin vallanvaihdosta – lasten tilanne maassa yhä huonompi

Afganistanin vuosi sitten tapahtuneen vallanvaihdon myötä kansainvälinen yhteisö ja toimijat katkaisivat rahoituksensa, ja peruspalvelut, kuten terveydenhuolto ja koulutus, pysähtyivät. Kansainvälisestä avusta riippuvaisen maan lasten tilanne näytti synkältä. Kuluneena vuonna UNICEF on jatkanut ja laajentanut toimintaansa Afganistanissa.

Konfliktit ja kriisit ovat vuosikymmenien ajan varjostaneet Afganistanin lasten kasvua ja kehitystä. Maa on pitkään ollut yksi pahimpia paikkoja maailmassa olla lapsi. Pahin kuivuus 37 vuoteen sekä kesällä tuhoja aiheuttaneet maanjäristykset ovat vaikeuttaneet tilannetta entisestään.  Yli miljoona lasta on hengen vaarassa aliravitsemuksen vuoksi, kolme miljoonaa lasta on vaarassa erilaisille sairauksille aliravitsemuksesta johtuen. Lapset maksavat kovaa hintaa kriisistä, johon he eivät ole syyllisiä. 

”Vuosi sitten oli epäselvää, millä tavoin työ Afganistanissa jatkuu. Nyt voimme kertoa, että UNICEF on jatkanut ja laajentanut työtään. Esimerkiksi miljoonan lapsen ravitsemustilanne on tarkastettu ja siihen on voitu vastata, ja näin pelastaa henkiä”, sanoo Suomen UNICEFin erityisasiantuntija Tarmo Heikkilä

Kuluneena vuonna on rokotettu lapsia, joita ei ole aiemmin rokotettu ja rakennettu lapsiystävällisiä tiloja alueille, jossa niitä ei ole aiemmin ollut. Maailman terveysjärjestö WHO ja UNICEF yhdessä tukevat Afganistanin terveysjärjestelmän pysyvyyttä tukemalla 2 300 terveyspalvelun toimintaa sekä maksamalla palkkaa 24 000 terveydenhoitoalan työntekijälle. Yli 300 000 lasta on saanut hoitoa vakavaan aliravitsemukseen. Liikkuvia klinikoita on perustettu aliravitsemuksen hoitoon ja ehkäisyyn.  

Erityisen tärkeää on tukea lasten koulutusta. Tällä hetkellä yli miljoonalta yläkouluikäiseltä tytöltä on kielletty koulunkäynti ja kaiken kaikkiaan 4,2 miljoonaa lasta ei käy koulua. Oppimista tuetaan viemällä opetusta yhteisöihin ja tarjoamalla mahdollisuuksien mukaan opetusta mobiililaitteiden, television ja radion välityksellä. 

”Murrosikäisille tytöille koulu on tarjonnut paljon muutakin kuin opetusta. Kouluissa on tarjottu tytöille hoitoa ja tietoa kuukautisterveyteen ja esimerkiksi anemiaan. Koulunkäynti myös suojaa lapsia työnteolta ja varhaiselta avioliitolta”, Heikkilä sanoo. 

Afganistanin kriisi on monimutkainen ja jatkunut pitkään. Tällä hetkellä ja 13 miljoonaa lasta on humanitaarisen avun tarpeessa.  

”UNICEF on toiminut maassa 70 vuotta ja on vaikeissakin olosuhteissa pysynyt viemään apua perille. Tässä vaikeassa tilanteessa laajennamme työtä Afganistanin lasten hyväksi”, Heikkilä sanoo. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia