Tuomittu totaalikieltäytyjä suunnittelee asian viemistä YK:n ihmisoikeuskomiteaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tuomittu totaalikieltäytyjä suunnittelee asian viemistä YK:n ihmisoikeuskomiteaan

YK:n ihmisoikeuskomitea kehotti viime vuonna Suomea keskeyttämään kaikki totaalikieltäytyjiin kohdistuvat syytetoimet.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 19.1.2021 ainakin kolme totaalikieltäytyjää vapausrangaistuksiin siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Vuosittain rangaistuksen saa noin 30-60 totaalikieltäytyjää.

"Tuomioksi annettiin kuusi kuukautta ehdotonta vankeutta, jonka suoritan pantarangaistuksena. Olen tuomiosta täysin eri mieltä, minkä takia aion valittaa hovioikeuteen", pasifisti Miro Partanen kertoo. Tänään käräjäoikeudessa Partanen kiisti hänelle esitetyn tuomion oikeutuksen vetoamalla muun muassa nykyisen siivilipalveluslain ja asevelvollisuuslain syrjivyyteen sekä järjestelmän ihmisoikeusongelmiin.

Partanen ei myöskään aio tyytyä hovioikeuden todennäköisesti langettavaan päätökseen, vaan suunnittelee vievänsä asian korkeimpaan oikeuteen ja edelleen YK:n ihmisoikeuskomitean käsittelyyn asti. Viime vuoden keväänä YK:n ihmisoikeuskomitea kehottikin kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksen toteutumisen määräaikaistarkastelun yhteydessä Suomea keskeyttämään kaikki totaalikieltäytyjiin kohdistuvat syytetoimet sekä vapauttamaan ne, jotka parhaillaan suorittavat aseistakieltäytymisestä määrättyjä vankeusrangaistuksia.

Ihmisoikeuskomitean kannan asiaan ollessa näin selvä Aseistakieltäytyjäliitto pitää Partasen ja muiden suomalaisten totaalikieltäytyjien komitealle osoittamien ihmisoikeusvalitusten menestymismahdollisuuksia hyvinä. Liitto kehottaa ihmisoikeusvalituksesta kiinnostuneita olemaan yhteydessä liiton neuvontaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia