Suomelta vahva tuki YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomelta vahva tuki YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenille

Vuonna 2021 Suomi tukee YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenia 19 miljoonan euron yleisrahoituksella. Suomi oli viime vuonna tällä rahoituksen tasolla UN Womenin suurin yleisrahoittaja.

”UN Women on tehnyt erinomaista työtä ja järjestöllä on uuden pääjohtaja  Sima Bahousin  johdolla selvät suunnitelmat siitä mihin keskittyä seuraavien vuosien aikana”, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri  Ville Skinnari.  

”Globaalien tasa-arvohaasteiden lista tuntuu joskus loputtomalta, mutta Suomen rahoituksella on saavutettu myös paljon, erityisesti heikoimmassa asemassa olevien naisten ja tyttöjen oikeuksien ja aseman parantamiseksi. Suomi on sitoutunut tähän työhön pitkäjänteisesti.”  

Naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien edistäminen on Suomen ulkopolitiikan kärkitavoitteita ja UN Women on Suomen merkittävimpiä yhteistyökumppaneita näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Yleisrahoitus on joustavaa tukea, jota järjestöt voivat suunnata sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Koronapandemian aikana sekä monista muista globaaleista nopeasti edenneistä kriiseistä johtuen, tämä tukimuoto on ollut erityisen merkittävää. Suomi on toivonut, että erityishuomiota annetaan vuoden 2021 yleistuesta Lähi-idän alueelle. 

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women edistää sukupuolten välisen epätasa-arvon ja syrjinnän poistamista sekä naisten ja tyttöjen aseman, mahdollisuuksien ja oikeuksien vahvistamista. Järjestö johtaa ja koordinoi YK:n tasa-arvotyötä.

Uutinen julkaistu ulkoministeriön sivuilla 16.12.2021.

Lisää uusi kommentti