Somesta selliin – palestiinalaiset valokuvaajat kertovat, miten verkosta putkaan päätymisestä tuli miehityksen arkipäivää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Somesta selliin – palestiinalaiset valokuvaajat kertovat, miten verkosta putkaan päätymisestä tuli miehityksen arkipäivää

Yhä useampi ihminen on joutunut pidätetyksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa julkaisemiensa päivitysten vuoksi miehitetyllä Palestiinalaisalueella.

Miehityksen alla eläville palestiinalaisille sosiaalinen media ei ole ainoastaan kanava sananvapauteen ja positiiviseen muutokseen, vaan se on tuonut mukanaan myös uusia vaaroja ja uhkia. Ihmisoikeusrikkomusten määrä miehitetyillä palestiinalaisalueilla on kasvussa ja yhä useampi ihminen on joutunut pidätetyksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa julkaisemiensa päivitysten vuoksi. Aiheesta kertoo EAPPI-verkoston Suomeen kutsuma 23.–27.5. palkittu Activestills -valokuvaajakollektiivi.

Vuoden 2015 jälkeen Israel on vanginnut lähes 500 palestiinalaista heidän sosiaalisen median aktiivisuuteensa vedoten. Tuore esimerkki tästä on vastikään tuomittu runoilija Dareen Tatour, joka vangittiin julkaistuaan kirjoittamansa runon Facebookissa.

"Sosiaalisen median käytöllä perustellut pidätykset esitellään osana kyberturvallisuutta, mutta tosiasiassa ne ovat vain jatkumoa miehityskoneiston pidempään käyttämille kontrollimekanismeille", kertoo Helsingissä vieraileva palestiinalaisvalokuvaaja Faiz Abu Rmeleh Activestills-kollektiivista. Uudet teknologiset menetelmät, kuten datalouhinta, profilointi ja tekoälyn suorittamat käännökset mahdollistavat arkipäiväisenkin sosiaalisen median postauksen tulkitsemisen rikokseksi.

Vuonna 2005 perustettu Activestills on 14 palestiinalaisen, israelilaisen ja ulkomaalaisen valokuvaajan yhteenliittymä, joka pyrkii poliittiseen ja sosiaaliseen muutokseen dokumentaarisen valokuvan keinoin. Kollektiivin valokuvaajat Faiz Abu Rmeleh ja Ahmad Al-Bazz vierailevat Helsingissä 23–27.5. ja osallistuvat EAPPI-ohjelman kanssa toteutettavaan Somesta selliin -tapahtumasarjaan.

FACEBOOK ARRESTS -näyttely on nähtävillä Sanomatalon käytävägalleriassa 23.5.–5.6. Activestillsin kuvaajat Faiz Abu Rmleh and Oren Ziv ovat dokumentoineet näyttelyyn tapauksia, joissa sosiaaliseen mediaan tuotettu sisältö on johtanut vangitsemisiin.

Kaisa-talon Kirja & Kahvissa (Vuorikatu 7, Helsinki) järjestetään torstaina 24.5. klo 18–20 tilaisuus valokuvien käytöstä poliittisissa ja sosiaalisissa muutoksissa. Englanninkielisessä tilaisuudessa aihetta valottaa kollektiivin palestiinalaisvalokuvaaja Ahmad Al-Bazz. Yleisen taustoittamisen lisäksi aihetta käsitellään konkreettisin tapausesimerkein ja aikaa on varattu myös keskustelulle.

Faiz Abu Rmeleh on mukana keskustelemassa sosiaalisen median varjopuolista ja niihin liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista Maailma kylässä -festivaalin Taiga-lavalla (Kansallisteatterin Lavaklubi, Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki) sunnuntaina 27.5. Klo 11. Keskustelu tulkataan suomeksi. Kirkon Ulkomaanapu esittäytyy festivaaleilla myös teltassa G507, jossa EAPPI-tarkkailijat kertovat Palestiinan ihmisoikeustilanteesta.

Mikä EAPPI?

Ekumeeninen kumppanuusohjelma EAPPI on kansainvälinen vapaaehtoisohjelma, joka lähettää ihmisoikeustarkkailijoita Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin. Kolmen kuukauden kestävän vapaaehtoisjakson aikana tarkkailijat seuraavat tilannetta alueella, raportoivat mahdollisista ihmisoikeusloukkauksista ja tarjoavat suojelevaa läsnäoloa paikallisille.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia