Palkintohaku auki: Unesco palkitsee kestävää kehitystä edistävästä koulutuksesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palkintohaku auki: Unesco palkitsee kestävää kehitystä edistävästä koulutuksesta

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco jakaa palkinnon kestävää kehitystä edistävän koulutuksen (ESD) hyväksi tehdystä työstä. Kukin jäsenmaa voi nimittää enintään kolme ehdokasta Unescolle. Haku Suomen ehdotuksille päättyy 24.3.2023.

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco jakaa Japanin hallituksen tukeman palkinnon kestävää kehitystä edistävän koulutuksen, ESD:n (Education for Sustainable Development) hyväksi tehdystä työstä. Kyseessä on kolme maailmanlaajuisesti jaettavaa 50 000 Yhdysvaltain dollarin suuruista palkintoa.

Suomen YK-liitto yhteistyössä Suomen Unesco-toimikunnan kanssa kerää ehdotuksia mahdollisiksi vuoden 2023 palkinnon saajiksi Suomesta.

Palkintosäännöt

  • Palkituksi voi tulla organisaatio tai yhteisö, joka jonkin hankkeen tai toiminnan kautta on edistänyt kestävää kehitystä edistävää koulutusta. Arvioinnin kohteena on aina hanke tai toiminta, ei organisaatio itse.
  • Hankkeen tai toiminnan on täytynyt olla voimassa vähintään neljä vuotta ja sen myönteisistä tuloksista on oltava perusteltua tietoa.
  • Hanke on oltava toistettavissa tai sovellettavissa myös muualla.
  • Keskeiset palkintokriteerit ovat: 1) muutoksen aikaansaaminen (transformation), 2) osallistavuus/integraatio (integration) ja 3) innovatiivisuus (innovation). Tarkemmin kriteereistä Unescon sivulla.
  • Lisäksi toiminnan täytyy tukea yhtä tai useampaa Unescon ns. ESD for 2030 Framework viitekehityksen tavoitteita: 1) yleinen ESD-politiikan kehittäminen, 2) oppimisympäristöjen kehittäminen, 3) opettajien ja kasvattajien osaamisen kehittäminen, 4) nuorten osallistaminen ja voimaannuttaminen sekä 5) kestävän kehityksen ratkaisuja edistäminen paikallisella tasolla. Tutustu UNESCOn ESD for 2030 Roadmap –tiekarttaan, etenkin s. 25-34.

Ehdotusten jättäminen

Ehdotuksia palkinnon saajiksi on mahdollista lähettää Suomen YK-liittoon 24.3. klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto(at)ykliitto.fi. Ehdotus tulee täyttää huolellisesti oheiseen word-hakemuspohjaan. Ehdotuksessa tulee olla mahdollisimman tarkasti kaikki vaaditut tiedot englanniksi. Hakemuksessa tulee huomioida myös rajoitukset tekstien merkkimäärien osalta sekä muiden materiaalien osalta rajoitukset tiedostojen määrässä ja koossa. Mikäli hakija ehdottaa palkintoa toiselle organisaatiolle, on hakijalla oltava ehdotettavan organisaation suostumus. Palkintosääntöihin ja Unescon kriteereihin on syytä perehtyä huolella ennen ehdotuksen tekemistä.

Kukin maa voi esittää enintään kolmea ehdokasta. Mikäli ehdotuksia saapuu enemmän kuin kolme, valitsee Suomen Unesco-toimikunnan alainen raati kolme mielestään parasta ehdotusta. Raati tekee päätöksensä edellä mainittuja kriteereitä käyttäen. Ehdokkaista tiedotetaan Unescolle ja päätöksen vahvistamisen jälkeen tulokset kerrotaan hakijoille.

Jatkoon valittaville suomalaisille hakijoille ilmoitetaan asiasta 3.4.2023 mennessä. Valituille toimitetaan samalla koodi, jonka avulla he itse täyttävät lopullisen online-ehdotuskaavakkeen Unescon sivuilla englanniksi. Samalla mukaan tulee liittää kaikki mahdollinen ehdokkuutta tukeva sähköinen oheismateriaali sekä verkkosivusto-osoitteet. Suomen YK-liitto tai Suomen Unesco-toimikunta eivät käännä palkintoedotuksia tai oheismateriaaleja englanniksi. Lopullinen ehdotus kulkee sähköisesti Suomen Unesco-toimikunnan kautta Unescon sihteeristölle. Unescon kansainvälinen haku päättyy 21.4.2023.

Kansainvälisen valinnan kolmesta voittajatahosta tekee Unescon pääjohtaja, kansainvälisen valintaraadin suosituksesta. Unesco on erikseen yhteydessä voittajatahoihin. Kansainväliset palkinnot jaetaan palkinnonjakotilaisuudessa, jonka Unesco on yleensä järjestänyt loka-marraskuussa päämajassaan Pariisissa. Kansainvälinen palkinto jaetaan nyt kuudetta kertaa. Aikaisemmin palkituiksi tulleista toimijoista tietoa Unescon sivulla.

Lisätietoa

Unescon verkkosivu ESD-palkinnosta

Unescon usein kysytyt kysymykset ESD:stä

Suomen YK-liitto: Camilla Ojala, camilla.ojala@ykliitto.fi

Hakulomake_ EN_2023 ESD Prize_Nomination Form.docx

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia