Maailman muuttajia haetaan Kapua 2020 Nepal -tiimiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailman muuttajia haetaan Kapua 2020 Nepal -tiimiin

Vapaaehtoiset suomalaiset keräävät Kapua-kampanjassa varoja vammaisten ja nuorten oikeuksien edistämiseen Nepalissa. Haku Kapua 2020 Nepal -tiimiin on käynnissä 27.10.2019 asti.

Vuoden mittaiseen seikkailuun haetaan juuri nyt eri-ikäisiä ja -taustaisia suomalaisia. Etsimme henkilöitä, joita yhdistää halu osallistua kehitysyhteistyön tukemiseen ja haastaa itsensä vuorivaellukselle Himalajan vuoristossa. Kapua 2020 Nepal -tiimi pääsee marraskuussa 2020 Nepaliin tutustumaan, kuinka suomalaisten järjestöjen hanketyöllä edistetään nuorten ja vammaisten oikeuksien toteutumista yhdessä maailman köyhimmistä maista.

”Nepalin väestö on hyvin nuorta, mutta nuorilla on perinteisesti vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteisöissään. Hankkeessamme tuemme lapsia ja nuoria tuntemaan oikeutensa ja toimimaan niiden puolesta. Nuoret ovat rohkeasti puuttuneet epäkohtiin ja saaneet yhdessä aikaan muutosta kouluissa ja yhteisöissä”, kuvaa Taksvärkki ry:n ohjelmasuunnittelija Emmi Chaguaro nuorten parissa tehtävän työn merkitystä.

Nuoret ja vammaiset kohtaavat Nepalissa monenlaista syrjintää, eikä kaikilla ole yhdenvertaista mahdollisuutta laadukkaaseen koulutukseen tai terveydenhoitoon. Kapuajat keräävät vuoden ajan itse valitsemillaan tavoilla varoja nuorten ja vammaisten oikeuksia edistävään työhön ja tiedottavat samalla tärkeistä kehitysteemoista. Kapua 2020 Nepal -ryhmän yhteinen tavoite on kerätä 100 000 euroa järjestöjen kehitysyhteistyöhön. Osallistujat maksavat itse matkakulunsa Nepaliin.

”Kaikilla on yhdenvertainen oikeus saada seksuaalikasvatusta ja seksuaaliterveyspalveluja. Vammaiset ihmiset kohtaavat kuitenkin näiden oikeuksien toteutumisessa moninkertaisia esteitä. Näitä esteitä Väestöliiton kehitysyhteistyö purkaa”, kertoo Väestöliiton kansainvälisten asioiden johtaja Elina Korhonen.

Kapua 2020 Nepal -kampanjan yhteistyökumppanit ovat Väestöliitto, Taksvärkki ry ja Kynnys ry. Kapuan kumppanijärjestöillä on pitkä kokemus kehitysyhteistyöstä ja ne toimivat yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa. Kokemus ja paikallistuntemus takaavat laadukkaan ja vaikuttavan kehitysyhteistyön.

Hakuaika Kapua 2020 Nepal -tiimiin on 30.9.–27.10.2019.
 
Hakuohjeet ja lisätietoa Kapuasta:
www.kapua.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia