Eduskuntavaalit: On tärkeää turvata rahoitus työelämän ihmisoikeuksien puolustamiselle maailmalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eduskuntavaalit: On tärkeää turvata rahoitus työelämän ihmisoikeuksien puolustamiselle maailmalla

Äänestämällä eduskuntavaaleissa voi vaikuttaa myös siihen, miten Suomi tukee työntekijöiden oikeuksia muualla maailmassa.

SASK tavoittelee kevään eduskuntavaaleissa sitä, että työelämän ihmisoikeudet huomioidaan Suomen kehityspoliittisissa linjauksissa ja toimissa.

Se edellyttää, että kehitysyhteistyön taloudelliset resurssit ja jatkuvuus turvataan myös tulevaisuudessa.

Lisäksi Eurooppaan tarvitaan riittävän kattava ja velvoittava yritysvastuulaki, jonka tarkoitus on varmistaa, että työelämän ihmisoikeudet toteutuvat yritysten koko arvoketjussa.

”Erityisesti kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön resurssit on varmistettava, sillä ne ovat tutkitusti tehokkaita kehitysyhteistyön toteuttajia”, korostaa SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen.

SASKin tuella on vuosien varrella parannettu miljoonien työntekijöiden oikeutta järjestäytyä, laajennettu sosiaaliturvaa sekä korotettu minimipalkkoja monissa kehittyvissä maissa.

Lue lisää SASKin tavoitteista eduskuntavaaleissa

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia