Diakonissalaitokselle Suomen Dialogiteko 2021 -palkinto | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Diakonissalaitokselle Suomen Dialogiteko 2021 -palkinto

Diakonissalaitos, D-asemat ja #Sovinto-ohjelma ovat yksi Erätauko-säätiön Suomen Dialogiteko 2021 -palkinnon saajista.

Tänä vuonna palkinto oli tunnustus yhteistyön voimalle, joten se jaettiin useille toimijoille, jotka ovat tuoneet erilaisia ihmisiä tasavertaiseen dialogiin, ja edistäneet siten parempaa keskustelukulttuuria ja demokratiaa Suomessa. Dialogiteko-palkinnon saajissa on sekä pitkän linjan dialogikonkareita kuin ensikertalaisiakin.

Diakonissalaitoksen D-asemilla on vuosien historia dialogien järjestämisestä ja yhteiskunnallisen keskustelun tuomisesta paikkoihin, joissa sitä ei ole tavattu käydä.

”Dialogi on ollut meille aina tärkeä toiminnan muoto, koska siinä monenlaiset ihmiset tulevat toisilleen näkyviksi. Dialogi on oiva keino vähentää me ja ne -ajattelua ja nostaa esiin ajatuksia, joita ei ehkä muuten keskusteluun nousisi”, sanoo D-asemien toimintaa Diakonissalaitoksella luotsaava tuottaja Saija Karjala.

Pitkä historia dialogin edistäjänä

Diakonissalaitos palkittiin erityisesti vahvasta työstä yhteiskunnallisen keskustelun ja dialogisuuden tukemiseksi D-asemilla, dialogisuuden tukemisesta #Sovinto-ohjelmassa sekä Poikkeusajan dialogit -kokonaisuuteen osallistumisesta.

”Poikkeusajan dialogit ovat olleet sekä Kalliossa, Kontulassa että Kannelmäessä erittäin suosittuja. Kun pandemia sulki kirjastot, lopetti yhteiset saunavuorot ja muut kokoontumiset, D-asemien dialogien kaltaiset yhteisölliset tilaisuudet ovat nousseet arvoon arvaamattomaan”, kertoo Saija Karjala.

”Viime aikojen luontodialogit ja Tulevaisuustarina-dialogit ovat nostaneet keskusteluun lähiluonnon merkityksen. Luonnon merkitys pohdituttaa tällä hetkellä selvästi, ja erityisesti huoli kaupunkiluonnon katoamisesta.”

Dialogien järjestämisen lisäksi Diakonissalaitos on ollut kehittämässä menetelmiä yhdenvertaisemman keskustelun käymiseksi, ja oli esimerkiksi mukana Sitran vetämässä Erätauko-kehittäjäryhmässä vuonna 2017.

Näetkö ihmisen?

Diakonissalaitoksen, Suomen Lähetysseuran ja Helsingin Seurakuntayhtymän yhteinen #Sovinto-ohjelma edistää ihmisten halua ja kykyä toimia sovinnon rakentajina omissa yhteisöissään, sekä tekee laajaa yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa. Viime vuoden aikana ohjelmassa on järjestetty dialogeja sovinnon ja rauhan teemoista erityisesti nuorille.

20.5.2022 alkava Sovinnon viikko on rakennettu nuorten kanssa, ja sen teemana on Näetkö ihmisen?

”Toukokuun lopussa pidettäville Maailma kylässä -festivaaleille pystytämme esimerkiksi Elävän kirjaston, jossa kannustamme tutustumaan ihmisiin ulkokuorta syvemmältä ja näkemään ihmisen, ei vain hänen kanttaan eli jotakin yksityiskohtaa hänessä”, #Sovinto-ohjelman johtaja Kirsi Saloranta kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia