Tharanga Yakupitiyage | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tharanga Yakupitiyage

Gazan lapset kärsivät psyykkisistä traumoista

Tyttö istuu aasin vetämillä kärryillä

Gazan lapset kärsivät psyykkisistä traumoista

Painajaiset ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet Gazan palestiinalaislasten keskuudessa yltyvän väkivallan myötä, kertoo alueella avustustyötä tekevä Norjan pakolaisneuvosto (NRC). 14-vuotias Reham Qudaih on kärsinyt painajaisista siitä asti, kun Israel hyökkäsi Gazaan vuonna 2014.

Palestiinalaispakolaisia käytetään pelinappulana – Yhdysvaltain rahoitusleikkaus vie peruspalveluita

Lapsia heittelemässä koripalloja Gazassa

Palestiinalaispakolaisia käytetään pelinappulana – Yhdysvaltain rahoitusleikkaus vie peruspalveluita

Yhdysvallat leikkaa palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön rahoituksesta yli puolet. Se on kova isku järjestölle, jonka hartioilla on yli viiden miljoonan pakolaisen koulutus, terveys, sosiaaliturva ja hätäapu koko Lähi-idässä.

Apua tarvitsevien määrä kasvaa ensi vuonna entisestään

Syyrialainen pakolaisperhe asuntonsa edessä jordanialaisella pakolaisleirillä

Apua tarvitsevien määrä kasvaa ensi vuonna entisestään

YK aikoo välittää hätäapua ensi vuonna yli 90 miljoonalle ihmiselle. Avun tarve on kasvanut, ja syynä ovat etenkin konfliktit: maailman kolme suurinta humanitaarista kriisiä ovat kaikki konfliktin synnyttämiä.

”Sellaista sattuu” ei kuittaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

UN Womenin varajohtaja Lakshmi Puri

”Sellaista sattuu” ei kuittaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

YK:n tasa-arvojärjestö haluaa puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.

”Jos tiede ei vakuuta, katsokaa taloutta” – ilmastonmuutos käy amerikkalaisten kukkarolle

Mielenosoittajia Yhdysvalloissa vuonna 2011

”Jos tiede ei vakuuta, katsokaa taloutta” – ilmastonmuutos käy amerikkalaisten kukkarolle

Tuoreessa raportissa arvioidaan ilmastonmuutoksen vähättelyn kustannuksia Yhdysvaltain taloudelle ja asukkaiden terveydelle.

Tyttöjen koulutus ja terveys ratkaisevat väestökehityksen

Koulupukuun pukeutuneet malawilaiset tytöt laulavat.

Tyttöjen koulutus ja terveys ratkaisevat väestökehityksen

Panostus tyttöjen koulutukseen ja lisääntymisterveyteen hillitsee väestönkasvua ja vaurastuttaa kehitysmaita. YK-järjestö Unfpa jatkaa työtään näiden parissa USA:n vastahangasta huolimatta.

Jemeniä pommittavat maat halutaan YK:n häpeälistalle

Jemeniläislapsia pakolaisleirillä Djiboutissa

Jemeniä pommittavat maat halutaan YK:n häpeälistalle

Lastenoikeusjärjestöjen mukaan ainakin 23:ssa Jemeniin kohdistuneessa ilmahyökkäyksessä on loukkaantunut ja kuollut lapsia. Saudi-Arabian johtama liittouma oli häpeälistalla jo viime vuonna, mutta se poistettiin painostuksen jälkeen.

Nuoruus on Afrikan valtti

Nuoria miehiä veneessä Tansaniassa.

Nuoruus on Afrikan valtti

Afrikan väestöstä 60 prosenttia on alle 25-vuotiaita ja nuorten osuuden odotetaan kasvavan edelleen. Nuori, terve ja koulutettu väestö, jolla on mahdollisuus säälliseen työhön, on yhteiskunnan kehityksen kannalta myönteinen merkki. Haasteena on löytää nuorille töitä.

Tilaa aihepiirin Tharanga Yakupitiyage RSS-syöte