Simo Porola | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Simo Porola

Japanin valaanpyynnille eteläisellä jäämerellä loppu

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Japanilaisten harjoittama valaiden metsästäminen ei ole tieteellistä toimintaa ja on lopetettava, kansainvälinen tuomioistuin päätti tällä viikolla.

Turvapaikkahakemukset Euroopan unioniin lisääntyivät kolmanneksella

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Turvapaikkahakemukset Euroopan unioniin lisääntyivät kolmanneksella

YK:n pakolaisjärjestön mukaan turvapaikkahakemusten määrää kasvatti viime vuonna erityisesti Syyrian sota.

Guineassa puhjennut ennennäkemättömän laaja Ebola-epidemia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Guineassa puhjennut ennennäkemättömän laaja Ebola-epidemia

Yli 120 epäillään sairastuneen ja lähes 80 kuolleen ympäri maata leviävään Ebola-viruksen erittäin vaaralliseen muunnokseen.

Ihmisen vaikutuksesta ilmastoon yhä selkeämpiä merkkejä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Ihmisen vaikutuksesta ilmastoon yhä selkeämpiä merkkejä

Viime vuoden lämpötilat ja sään ilmiöt osoittavat ilmastonmuutoksen pitkäaikaisen trendin jatkuvan odotetusti, sanoo YK:n meteorologinen järjestö WMO.

EU:lle kritiikkiä rajavalvonnan ulkoistamisesta

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

EU:lle kritiikkiä rajavalvonnan ulkoistamisesta

Tunisian kanssa allekirjoitettu liikkuvuuskumppanuussopimus siirtää vastuuta rajavalvonnasta Tunisialle, kritisoi joukko järjestöjä.

Kroonisen köyhyyden poistamisen odotetaan hidastuvan

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kroonisen köyhyyden poistamisen odotetaan hidastuvan

Ajatushautomo arvioi miljardin ihmisen elävän äärimmäisessä köyhyydessä vielä vuonna 2030.

Kourallinen maita vastuussa teloitusten lisääntymisestä viime vuonna

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kourallinen maita vastuussa teloitusten lisääntymisestä viime vuonna

Amnesty Internationalin vuosittaisen kuolemanrangaistusraportin mukaan teloitusten määrä on kasvanut erityisesti Irakissa ja Iranissa.

Suomalaissairaaloissa hoitoa epäeettisillä suojakäsineillä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomalaissairaaloissa hoitoa epäeettisillä suojakäsineillä

Finnwatchin mukaan suomalaissairaaloiden käyttämiä suojakäsineitä tuotetaan työntekijöiden oikeuksia polkevissa olosuhteissa Thaimassa.

Harvalla vaatemerkillä pyrkimyksiä alihankkijoiden työolojen parantamiseksi

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Harvalla vaatemerkillä pyrkimyksiä alihankkijoiden työolojen parantamiseksi

Clean Clothes -kampanjaverkoston selvityksen mukaan valtaosa isoista brändeistä ei huomioi elämiseen riittävää palkkaa alihankinnassaan.

Tilaa aihepiirin Simo Porola RSS-syöte