Mario Osava | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mario Osava

Köyhyys ja katastrofit ajavat pakolaisia Brasiliaan

 Aryadne Bittencourt

Köyhyys ja katastrofit ajavat pakolaisia Brasiliaan

Brasiliaan on viime aikoina saapunut siirtolaisia etenkin talouskriisin koettelemasta Venezuelasta. ”Brasilian talouskriisi ei ole mitään Venezuelaan verrattuna”, sanoo venezuelalaisperheen äiti.

Brasiliassa uskotaan junaliikenteen tuovan kehitystä, mutta raiteet rapistuvat käytön puutteessa

Rautatietä Brasilian Anápolisissa

Brasiliassa uskotaan junaliikenteen tuovan kehitystä, mutta raiteet rapistuvat käytön puutteessa

Brasiliassa kymmeniä tuhansia kilometrejä rautatietä, mutta kolmannes on käyttämättömiä logististen ongelmien takia.

Alkuperäiskansat suojelevat metsää, mutta Brasiliassa se on yhä vaikeampaa

Brasilian alkuperäisasukkaita osoittamassa Rio de Janeirossa mieltään ja vaatimassa maidensa palauttamista laittomien valtaajien käsistä.

Alkuperäiskansat suojelevat metsää, mutta Brasiliassa se on yhä vaikeampaa

Brasilian alkuperäiskansoille varatut maat ovat Amazonin sademetsän suojelluimpia alueita, mutta viimeisen vuoden aikana metsätuho on kiihtynyt.

Brasilian Amazonilla eletään luonnonvarabuumista toiseen

Metsäkadon jälkiä Mato Grosson osavaltiossa Brasiliassa

Brasilian Amazonilla eletään luonnonvarabuumista toiseen

Paranaítan kaupunki syntyi, kun Amazonin alueella alettiin polttaa sademetsää. Kaupungin historiaa ovat sävyttäneet monenlaiset luonnonvarabuumit, ja se on asiantuntijan mukaan vain yksi esimerkki maan nousu ja tuho -tyyppisestä talouspolitiikasta.

São Paulon kaduilla yöpyy muitakin kuin kodittomia

Brasilialainen Felicia Mendes

São Paulon kaduilla yöpyy muitakin kuin kodittomia

Eriarvoisuus on sitkeä ongelma Brasilian megakaupungissa, jossa esimerkiksi pienituloiset voivat joutua nukkumaan kadulla tolkuttoman pituisten työmatkojen takia.

Väkivaltarikollisuus kääntyi kasvuun Brasiliassa

Turvallisuusjoukkojen sotilaita Rio de Janeirossa

Väkivaltarikollisuus kääntyi kasvuun Brasiliassa

Rion faveloita eli kaupunkislummeja saatiin takavuosina rauhoitettua, mutta nyt ampumavälikohtaukset ovat taas yleistyneet. Tutkija on huolissaan poliisin yltyneestä väkivallankäytöstä.

Brasilia kirittää soijantuotannossa

Soijaviljelmäpelto, puu ja auringonlasku.

Brasilia kirittää soijantuotannossa

Maan ennustetaan ohittavan Yhdysvallat maailman johtavana soijantuottajana seuraavan vuosikymmenen aikana. Ongelmia ovat kuitenkin geenimuokattujen siemenien ja kemikaalien käyttö.

Korruptiosta tuli pelin henki Brasiliassa

Brasilialainen graffittitaideteos

Korruptiosta tuli pelin henki Brasiliassa

Monimutkainen ja kallis byrokratia pakottaa yrittäjät kiertämään sääntöjä. Niiden rikkominen on käytännössä ainoa keino välttää konkurssi liike-elämässä.

Megahankkeet ruokkivat korruptiota Brasiliassa

Brazil, IPS

Megahankkeet ruokkivat korruptiota Brasiliassa

2000-luvun puolivälissä käynnistetyt valtavat energia- ja kuljetusalan rakennushankkeet ovat taustalla Brasilian korruptioskandaaleissa.

Tilaa aihepiirin Mario Osava RSS-syöte