Fabiana Frayssinet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fabiana Frayssinet

Argentiinassa koulutetaan naisia teknologia-alalle – Moni tyttö haluaa nyt pelisuunnittelijaksi

Nainen kannettavan tietokoneen ääressä

Argentiinassa koulutetaan naisia teknologia-alalle – Moni tyttö haluaa nyt pelisuunnittelijaksi

It-ala on miehinen niin Argentiinassa kuin muuallakin maailmassa. 1 700 teinityttöä on kuitenkin suorittanut argentiinalaisen Tytöt teknologiassa -järjestön kurssin, joka koulii nuoria naisia digiosaajiksi ja yrittäjiksi.

Aktiivinen naisliike kitkee naismurhia Latinalaisessa Amerikassa – Väkivaltaa pidetään paikoin silti yhä normaalina

Nainen valkoisen kepin kanssa puistossa

Aktiivinen naisliike kitkee naismurhia Latinalaisessa Amerikassa – Väkivaltaa pidetään paikoin silti yhä normaalina

Liki 2 800 naista murhattiin sukupuolensa vuoksi vuonna 2017 Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa. Viime vuosina sukupuolittunut väkivalta on kuitenkin nostettu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja moni alueen maa on säätänyt on säätänyt lakeja naismurhia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Brasilia: Vain kymmenesosa kansanedustajista naisia, lokakuun vaaleissa tähän halutaan muutos

Naisia ja mies kokoushuoneessa

Brasilia: Vain kymmenesosa kansanedustajista naisia, lokakuun vaaleissa tähän halutaan muutos

Brasilian kongressissa valtaa pitävät valkoiset miehet. Viestintäalan naiset ovat aloittaneet kampanjan tasa-arvoisemman päätöksenteon puolesta.

Slummi ehostuu kaupunginosaksi Buenos Airesissa

Slummi Villa 31:n katu Buenos Airesissa Argentiinassa

Slummi ehostuu kaupunginosaksi Buenos Airesissa

Maailmanpankki rahoittaa hanketta, jossa kohennetaan Buenos Airesissa sijaitsevaa slummia. Asuinolojen lisäksi aiotaan parantaa kouluja, terveydenhuoltoa ja työllisyyttä.

Argentiina maailman toiseksi ahkerin luomutuottaja

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiina maailman toiseksi ahkerin luomutuottaja

Luomupeltojen määrä Argentiinassa kasvoi vuosina 2014–15 kymmenen prosenttia.

Naiset paiskivat töitä Argentiinan maaseudulla – apulaisen rooli ärsyttää

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Naiset paiskivat töitä Argentiinan maaseudulla – apulaisen rooli ärsyttää

"Yleisen käsityksen mukaan naiset eivät työskentele tilalla, vaan 'auttelevat' miestään, isäänsä tai veljeään, vaikka teemme yhtä paljon kuin he ja vielä kotiaskareet päälle", toteaa Limbania Limanche.

Argentiinan uusi hallitus leikkaa kovalla kädellä koulutuksesta

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiinan uusi hallitus leikkaa kovalla kädellä koulutuksesta

Opettajia on irtisanottu, ja esimerkiksi opetusministeriön koulutuksen tasa-arvo-ohjelmaa vetää nyt tupakkayhtiön entinen toimitusjohtaja.

Argentiinassa ehkäistään teiniäitiyttä puhumalla seksistä avoimesti

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Argentiinassa ehkäistään teiniäitiyttä puhumalla seksistä avoimesti

Ei-raskaustesti-kampanja tulee tarpeeseen, sillä Latinalaisessa Amerikassa joka viidennestä tytöstä tulee äiti ennen 19 ikävuottaan.

Slummiasukkaat peräävät parempia palveluja Argentiinassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Slummiasukkaat peräävät parempia palveluja Argentiinassa

Moottoritien alla elävän Karina Ríosin poika kuoli, koska ambulanssin tulo kesti liian kauan.

Tilaa aihepiirin Fabiana Frayssinet RSS-syöte