Etusivu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pääuutiset

Lapsisotilaiden määrä kasvaa – Viime vuonna 8 600 lasta värvättiin aseellisiin joukkoihin

Joukko tummaihoisia poikia tai nuoria miehiä istuu puiden varjossa, etualalla näkyy osa Etelä-Sudanin lipusta.

Vuonna 2020 yli 3 000 lasta siepattiin ja pakotettiin osaksi aseellisia joukkoja. Vielä tavallisempaa on kuitenkin konfliktien keskellä elävien lasten värvääminen asejoukkoihin näennäisen vapaaehtoisesti.

1.12.2021

Jamaikalla rokotuksia vaativat yritykset, ei valtio – Vasta 17 prosenttia väestöstä on rokotettu

Kaksi miestä seisoo rantavedessä kelluvan matkamuistokojun vierellä.

Alhainen rokotuskattavuus on saanut Jamaikan elinkeinoelämän vaatimaan kansallista rokotuspakkoa. Eräissä muissa Karibian maissa rokotedebatti on kärjistynyt mielenosoituksiksi.

29.11.2021