Tuomioistuin: Terve ympäristö on perusoikeus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tuomioistuin: Terve ympäristö on perusoikeus

Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuin on tehnyt merkittävän linjauksen, jonka mukaan oikeus terveeseen ympäristöön on perusoikeus. Sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kannalta.

Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että terve ympäristö on perusoikeus ihmiskunnan olemassaolon kannalta.

Viime viikolla julkistetun neuvoa-antavan linjauksen mukaan oikeus terveeseen ympäristöön on sekä yksilöllinen että kollektiivinen oikeus, se koskee sekä nykyisiä että tulevia sukupolvia ja valtioiden velvollisuus suojella näitä oikeuksia ei pääty niiden rajoille, kertoo kansainvälisen ympäristölain keskus CIEL.

Ympäristö- ja ihmisoikeusasiantuntijat pitävät linjausta merkittävänä, sillä vaikka se on neuvoa-antava, se voi osoittautua ennakkopäätökseksi, jonka perusteella valtiot voidaan tulevaisuudessa velvoittaa suojelemaan ympäristöoikeuksia.

Linjaus voi vaikuttaa esimerkiksi olemassa olevien lakien tulkintaan ja parantaa ympäristönsuojelua. Se voi vaikuttaa myös ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun, arvioi ympäristöuutisia julkaiseva Climate Liability News -uutissivusto.

Viime aikoina maailmalla on nostettu useita ilmastonmuutokseen liittyviä oikeusjuttuja.

Linjauksella ei ratkottu tiettyä oikeustapausta, vaan se oli vastaus Kolumbian vuonna 2016 esittämään kysymykseen. Kolumbia on ollut huolissaan Nicaraguan Karibianmerelle suunnittelemasta kanavaprojektista, joka voisi vaikuttaa Kolumbialle kuuluvan San Andrésin saaren asukkaiden elämään.

Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuin perustettiin vuonna 1979 ja se valvoo Amerikan ihmisoikeussopimuksen toteutumista. Useimmat alueen maat ovat ratifioineet sen.

KORJAUS 15.2.2018 Oikeusistuimen nimi korjattu Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuimeksi (Inter-American Court on Human Rights).

Kommentit

Lähettänyt Meeri (ei varmistettu) 14.2.2018 - 22:44

Inter-American Commission on Human Rights ei kyllä ole Väli-Amerikan ihmisoikeuskomissio, vaan Amerikkojen välinen sellainen.

Kiitos palautteesta, virhe on nyt korjattu. Kyseessä on siis Inter-American Court on Human Rights, Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia