Suomalaisjärjestöt: Palautukset Afganistaniin keskeytettävä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaisjärjestöt: Palautukset Afganistaniin keskeytettävä

Afganistania ei voi pitää enää miltään osin turvallisena, sanoo kymmenen suomalaisjärjestöä.

Pakolaisleirin telttoja Afganistanissa

Afganistanin turvallisuustilanne on heikentynyt viime aikoina. Kuvassa maan sisäisten pakolaisten leiri lähellä Kabulia kesällä 2017. Kuva: Fardin Waezi / UN Photo.

Kymmenen suomalaista avustus- ja ihmisoikeusjärjestöä vaatii, että Suomi keskeyttää turvapaikanhakijoiden palautukset Afganistaniin, jonka turvallisuustilanne on heikentynyt entisestään viimeaikaisten terrori-iskujen takia.

Afganistanissa, muun muassa pääkaupunki Kabulissa, on viimeisen reilun viikon aikana tehty useita tuhoisia terrori-iskuja. Järjestöjen mukaan maata ei voikaan enää miltään osin pitää turvallisena. Siksi palautukset pitäisi lakkauttaa, kunnes turvallisuustilanteen heikentymisen vaikutukset on arvioitu uudelleen, ne sanovat kannanotossaan.

Järjestöt ovat erityisen huolissaan etenkin lasten edun toteutumisesta sekä niistä, jotka elivät Afganistanin ulkopuolella jo ennen Eurooppaan saapumista ja joilla ei ole maassa turvaverkostoja. Konfliktin seurauksena kuolleiden tai haavoittuneiden lasten lukumäärä on suurimmillaan lähes kymmeneen vuoteen, ne muistuttavat.

Maahanmuuttoviraston (Migri) linjausten mukaan koko Afganistan ei ole sodassa ja osiin maata voidaan siksi palauttaa turvapaikanhakijoita.

Afganistanilaiset olivat viime vuonna neljänneksi yleisin Suomesta kansainvälistä suojelua hakenut ryhmä. Migrin tilastojen mukaan myönteisiä päätöksiä tehtiin 651 ja kielteisiä 784.  Käännytys- tai karkotuspäätös tehtiin 46 afganistanilaiselle, mutta tiedossa ei ole, moniko niistä toteutettiin.

Yle kertoi tänään, että Ruotsi ei tällä hetkellä palauta turvapaikanhakijoita edes pääkaupunki Kabuliin, sillä vastaanottajien on liian vaarallista saapua lentokentälle. Ylen tietojen mukaan Suomen poliisi tai Migri eivät ole harkinneet palautusten keskeyttämistä.

Myös kansainväliset järjestöt ovat olleet palautuksista huolissaan. Norwegian Refugee Councilin selvityksen mukaan seitsemän kymmenestä Afganistaniin palautetusta joutuu pakenemaan uudelleen.

Oxfam taas on arvioinut, että Afganistaniin on palannut yli kaksi miljoonaa ihmistä sitten vuoden 2015. Sen mukaan mitä enemmän ihmisiä palaa, sitä todennäköisemmin jännitteet maassa kasvavat.

Järjestöjen vetoomuksessa ovat mukana Amnesty International, Changemaker, Kehys, Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Pakolaisneuvonta, Pelastakaa Lapset, Suomen Pakolaisapu, Suomen somalialaisten liitto sekä Suomen Somalia-verkosto.

Kommentit

Lähettänyt Matti Nissinen (ei varmistettu) 3.2.2018 - 13:47

Useat "rauhallisista alueista" ovat talibanien hallinnassa, suurin osa Afganistanista. Heitä karkuun pakolaiset yleensä ovat lähteneet! Migrin tulkinnat ovat järkyttäviä!

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia