Changemaker: Pakkopalautukset Irakiin ja Afganistaniin lopetettava – allekirjoita vetoomus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Changemaker: Pakkopalautukset Irakiin ja Afganistaniin lopetettava – allekirjoita vetoomus

Changemaker kerää nimiä vetoomukseen, joka viedään pääministeri Sipilälle sekä sisäministeri Risikolle kesäkampanjan päätteeksi.

Pakolaispäivän kunniaksi Changemaker kutsuu ihmiset allekirjoittamaan sähköisen vetoomuksen pakkopalautusten lopettamiseksi. Sähköinen vetoomus on osa Changemakerin Pakkomatkat-kesäkampanjaa. Pakkopalautusten vastainen adressi viedään pääministeri Sipilälle sekä sisäministeri Risikolle kesäkampanjan päätteeksi. Kampanja nostaa esiin hallituksen kestämätön pakolaispolitiikan ja antaa kansalaisille mahdollisuuden sanoa vastalauseensa hallitukselle.

”Kesäkampanjan lähtökohtana on, että jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Kampanjan vaatimus on, että Afganistaniin ja Irakiin suuntautuvat pakkopalautukset lopetetaan välittömästi ja näiltä alueilta tuleville myönnetään kansainvälinen suojelu. Ketään ei pidä palauttaa pakolla paikkaan, jossa henki on uhattuna”, toteaa Changemakerin puheenjohtaja Matias Uusisilta.

Suomen on kannettava kansainvälinen vastuunsa ja annettava suojelua sitä tarvitseville. Vuonna 2016 lähes 3 500 afganistanilaista siviiliä menetti henkensä ja yli 7 900 loukkaantui väkivaltaisuuksissa. Samana ajanjaksona Irakissa kuoli lähes 7 000 siviiliä ja yli 12 000 loukkaantui. Jo nämä luvut kertovat karua kieltään kyseisten maiden turvattomuudesta. Myös ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista molempiin maihin.

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun nuorisojärjestö. Changemakerin tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuuksia vaikuttaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Kommentit

Lähettänyt Matti Mäkelä (ei varmistettu) 21.6.2017 - 16:14

Allekirjoitan täysin tuon vetoimuksen, Suomen on kannettava vastuunsa. Suomessa toimiva eduskunta ei edusta kansan mielipiteitä. Pitäisi saada uudet vaalit.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia